Yht'äkkiä iskee hän ylitse pöydän molemmin käsin Jopin ranteesen kiinni niin että pulloja kaatuu —
— Roisto, kirahtaa hän hammasten välistä — sinulla on liikoja korttia taas.
— Se on vale, hellitä! Ei ole kuin valttikymppä ja voitto on minun, — ja hän kahmasee toisella kädellään rahat pöydältä ja vie taskuunsa.
— Elä vie rahaa ennenkuin näytät korttisi —
— Hellitä, kirottu, kyllähän sitten näet, karjasee hurjasti Joppi.
— Ei heltiä kätesi nyt, ennenkuin avaat kourasi — avatkaa sen koura, miehet, ja syynätkää, se on ennenkin —
Mutta samassa iskee Joppi vapaalla nyrkillään Jussia rintaan niin että tämä kaatuu ja mukana menee koko pöytä, pullot, lasit ja lamput, kovalla helinällä, ja huone jää pilkkoisen pimeäksi.
Isäntäväki riensi kamarista, ja kun ovi aukeni, tuli uudestaan valoa huoneesen.
Mutta Jussi oli kavahtanut lattialta ylös. Hänen ajunsa läpi on silmänräpäyksessä kulkenut kaikki se vääryys ja vahinko, jonka hän viime vuonna kärsi Jopin tähden — ja nyt vielä tämä viimeinen iso tappio — suora ryöväys — ja tämä lyönti — ja hän on temmannut puukon tupestaan ja töyttää raivossa Jopin päälle.
Sen huomasivat toiset ja karattiin Jussin käteen. Vaan ei voitu enään ehkäistä voimakasta iskua, saatettiin se vaan harhaan — ja puukko tunkeutui päätä myöten Nikun olkaan.