Peli kävi kiihkeällä innolla. Miesten silmät kiiluivat savuavan lampun valossa verisinä, lihakset vavahtelivat kasvoissa, käsi puristi kuumeentapaisesti likaisia korttia. Kuului kirouksia ja pirullista, voitonilosta rähähtävää naurua. Jonkun oli kasvot aivan kalpeat, toisen taas punaisenhohtavat ja hikiset. — Tuska, kiihko ja voitonhimo olivat yhä nousemassa.
Hetken aikaa näytti onni suosivan Jussia, ja hän voitti pienempiä summia, riemuiten sisimmässään, kun näki Jopin häviävän.
Mutta se kääntyi pian ja kohta pyyhkieli Joppi pelin toisensa perästä pöydältä taskuunsa, leveästi nauraen ja istuen rehevänä, kyynärpäät pöydällä, toisten pannessa rahaa kassaan.
Jussi oli saanut ison "pietin" ja sekin meni Jopin taskuun.
Hän puri hammasta ja alaleuka alkoi pahasti vavahdella. — Haa, saatana! ajatteli hän. — Pitääkö sen nytkin voittaman minulta —
Hän pani kiihkeänä "pietinsä" uudestaan kassaan — ja huomasi kauhukseen, että siihen ne menivätkin jo hänen rahansa kaikki. Kortit jaettiin, vaan kukaan muu ei nakannut kuin Joppi — ja niin joutuivat isäntä ja entinen renki uudelleen kahden peliin.
Joppi vei heti ensimmäisen tikin.
Jussi oli niin vimmatussa kiihkossa, että koko ruumis vapisi. — Siinä oli nyt ainoat rahat menossa samalle miehelle, joka kerran ennen jo oli tehnyt hänestä paljaan.
Joppi sai toisenkin tikin, ja Jussilta oli valtti lopussa. — Nyt se voittaa taas — sillä on valtti kädessä varmaan —
Jussi oli koko pelinajan ollut kohona irti tuolista, pöydän yli kumartuneena, ja tarkastanut Jopin kouraa, missä hän korttiaan piti, niin että oli ollut pelkkänä silmänä koko mies.