Joppi on kuin puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt. — Ne on miehiä, oih, oih! — ja hänen tekisi jo mieli työntää kyyppäri hakemaan sitä oritta ja mennä itse auttamaan.
— Mutt' jos herr Ikkola tahto, niin me viädä sille stalliin — sotkee kyyppäri.
Mutta Ikkola on nyt kerran saanut päähänsä, että hän näyttää oriinsa mahtavasti, koska sitä nähdä tahdotaan, eikä anna perään, ennenkuin saadaan ravintolan isännältä itseltään lupa tuoda hevonen eteiseen saakka, mutta ei etemmäksi, maksosta eikä mistään.
Ori tuotiin eteiseen ja koko sali pakkautui katsomaan, kuinka sen suuhun miesvoimalla kaadettiin sampanjaa. — Yleinen riemu, raikuva nauru ja kättentaputus seurasi tätä näytelmää, ja Ikkola käydä väänsi tyytyväisenä, kädet housuintaskussa, pöytään takaisin.
Tämän välinäytöksen päätyttyä veti Joppi Oskarin syrjään.
— Anna hyvä veli vielä parisataa, jos tässä hyvinkin tarvitsisi.
— Joo, se ei tule kysymykseen, mutta tehdään sentään pieni paperi, sanoi Oskari, ja kääntyen salin ovelle, huusi hän: "Pylkkänen, tuleppa tänne."
— Tuossahan on paperia tiskillä — tämä Hinkkala ottaa minulta kaksi sataa — jaa, pannaan se entinen yhteen — neljäsataa markkaa, jotka minä saan nostaa puulaakilta, hänelle tulevista metsärahoista. Pistä sinä paperi.
— Pannaanko korkoa?
— Ei panna, tutulta mieheltä.