Mutta asuinrakennuksen oli hän pannut herraskuntoon.
Vanhan salin päähän oli jatkettu kaksi kamaria, ja niiden alle, kivijalkaan, tehty maitokamari. Koko rakennus oli päältä vuorattu ja maalattu ja pantu asfalttikattoon, sillä Joppi oli sanonut sen edullisemmaksi kuin pärekaton, nykyään kun puista maksettiin niin hyvästi.
Ikkunat oli isonnettu, ja laitettu uusi komea eteinen, jossa seinät olivat yhtenä lasina. Sisäpuolella oli kaikki seinät tapiseerattu, katot ja lattiat maalattu, tehty kaakeliuunit ja hankittu kaupungista komeat huonekalut, muhkeat ikkunan verhot ja lattiamatot, sekä salin peräseinälle, kamarinovien väliin, iso peili, josta näki koko kuvansa, kun astui sisään.
Sanalla sanoen, koko talo on muuttunut oikeaksi herrastaloksi, joka ensimmäiseksi pistää silmään kylään tullessa, sillä toiset talot ovat pysyneet jokseenkin ennallaan, yhtä harmaina. Ja Joppi niitä aina pilkkaileekin ja sanoo olevansa ainoa mies Metsäkylässä, joka osaa ihmisittäin elää, niinkuin muualla maailmassa, vaan että toiset siellä kylässä vielä elävät vanhassa tyhmyydessään, sirkkain kanssa. Eikä ole hän viitsinyt naapuriensa kanssa seurustellakaan enään, mokomien tyhmien kollojen.
Toisen Hinkkalan kanssa on sattunut suoraa riitaakin. Se ukko on Jopin mielestä aina niin turhan tarkka ja saivarteleva, riitelee yhtenään raja-aidoista, yhteisistä viemäriojista ja sen semmoisista, ett'ei ehdi kuin niitä korjailemaan ja kaivamaan. Ja poikansa opettaa samallaisiksi — purisivat pennin halki, jos hampaat pystyisi. — Häviisivät edes siitä talostaan! Ja eiköhän kohta pudonnekin katto sisään, niin jääväthän loukkuun. Vaan ei ne juuttaat taida hävitä, sillä on niillä rahoja, vähän ainakin, vaikka eivät ymmärrä niitä käyttää. Missä homehtunevat kirstujen pohjilla. Paljoko mahtoivat viime vuonna saada, kun jonkuisen puun möivät — kappaleluvulla. — Ei niitä paljoa tainnut rätkähtää, kosk'eivät ole kehdanneet edes kellekään sanoa — —
Sillä tavalla mietti Joppi naapurin väestä — ja hän suoraan halveksi sellaisia nahjustajia.
Itse on Joppi näiden muutamain vuosien kuluessa myös muuttunut paljon. Hän oli jo nuorena lihavanläntä ja punaverinen, mutta nyt hän on lihonut vielä enemmän, niin että tuskin kävellä jaksaa. Kasvot ovat turponeet ja kohistuneet, niin ett'ei ajoittaisin juuri silmiä näy, ja saaneet tummanpunaisen värin, varsinkin nenän seutu. Ääni on tullut entistään käheämmäksi, niin että puhe käy raskaasti, ja yhtenään ryittää. Joppi sanoo sen rykimisen nousevan vatsasta, kun hänelläkin on vatsakatarri — joka tauti useammin näyttää seuraavan herrasmiehiä — ja jo oli hän eräänä kesänä hankkinut kylpymatkallekin, vaan se jäi muiden hommain tähden sikseen. Kaikkeen tähän tulee vielä lisäksi se muutos, että Joppi on nainut mies, ja on ollut jo neljättä vuotta.
Hän oli kaupunkimatkoillaan poikkeillut niin usein Sillanpäähän, että siitä lopulta oli syntynyt naimiskaupat Alman kanssa. Ja mahtavan emännän hän oli saanutkin, sillä Alma oli tottunut herrastamaan ja rahoilla elämään hänkin, sitten kun oli tullut täysi-ikäiseksi ja saanut perintörahansa, viisituhatta, holhojaltaan omaan huostaansa.
Tultuaan Hinkkalaan, oli hän heti näyttänyt kyläläisille, mistä hän käy. Sillä vaikka Joppi jo ennen häitä oli tehnyt suuria korjauksia talossa, vaati emäntä heti niitä vielä parantamaan. Oli pitänyt paljon purkaa entistä ja rakentaa uutta sijaan emännän ma'un mukaan, sillä hän oli sanonut, että "miks'ei meillä niinkuin muillakin paremmilla ihmisillä, ei tämä tällaisena meille kelpaa".
Sitä isoisuutta oli jotkut vanhat, yksinkertaisemmat ihmiset nauraneet ja tuumineet Jopin naimisesta, että "vakka kantensa valitsee, vakan kansi kantimensa", mutta kun nuoren pariskunnan korville sattui sellaiset takapuheet, olivat he yhdestä suusta sanoneet, että se lähtee kateudesta sellainen puhe, sillä heidän kannattaa elää ihmisiksi. Ja kannattihan heidän, sitä ei kukaan kieltänyt, sillä rahaa oli lähtenyt metsästä, minkä vaan kääntää ehti.