Mitä ennen joskus oli tavaralähetyksiä rautateitse Jopille saapunut, oli niihin aina ollut päällekirjoitettuna vaan "tilallinen", mutta nyt sattui sellainen ihme ja merkkitapaus hänen mielestänsä, että koppien päälle oli kirjoitettu "herra Jooseppi Hinkkala". Ja sama kauppias, joka juomat lähetti, oli ilman niitä vielä lähettänyt postissa kauniin kortin, onnentoivotuksen jouluksi, ja siinäkin oli päällä "herra".
Kun asemapäällikkö luukustansa postia jakaen huusi — "herra Hinkkala", niin oikein vavahteli Jopin käsi, kasvoille lensi mielihyvän puna ja hän katsahteli salavihkaa ympärilleen, minkä vaikutuksen tämä tapaus tekisi muihin läsnäoleviin. — Häntäkin huudetaan jo julkisesti, joukon kuullen herraksi! Vaan miksikä ei — siinä kuin muitakin, monasti köyhempiäkin miehiä, ajatteli hän hyvillään, katsellen siinä sitä kaunista paperilappua. Oikein veti niskaa sankaan, kun hän väkijoukossa käveli edestakaisin odotushuoneen lattialla, ja silmä vilahteli väkiseltä peiliin, joka oli seinässä, pöydän yläpuolella.
Ja kun juna oli mennyt ja posti ja muut tavarat jaettu ulos, meni
Joppi asemapäällikön puheille.
Sen miehen ylpeys oli Joppia aina ennen hänen asemalla käydessään suututtanut, kun se pää jäykkänä jakeli postia tai työnsi ihmisten käteen pilettiä siitä luukustaan, tahi junaa odotellessaan käveli sivulleen katsomatta asemasiltaa edestakaisin, kädet seljän takana, ja suorana kuin korento — juuri kuin muita ihmisiä ei olisi maailmassa ollutkaan.
Nyt astui Joppi rohkeasti konttooriin, vaikka ovessa seisoi että "pääsy kielletty", ja kysyi saisiko "inspehtoorille" tarjota pienen joulunaukun — hyvää tavaraa. Ja kun se jäykkä herra paikalla oli suostuvainen ja kohteliaana tarjosi Jopille istuinta, ihastui Joppi ja huomasi paikalla, ett'ei se ylpeä olekaan, vaikka hän on luullut — se on miesten parhaita, kun vaan kerran jutteille sattuu.
Pullo avattiin ja ryyppyjä otettiin useampia, vaikka pehtoori jokaista ryyppyä ottaessaan naurahti ja sanoi, että "kun ei vaan tulisi liikaa". Joppi käski häntä kaikin mokomin tulemaan Tapanina heille, katsomaan kerran heidänkin taloa, ja tämä lupasi varmaan, kiitti ja puristeli Jopin kättä. Ja kun Joppi lopulta rupesi lähtöä tekemään, komensi se kohtelias herra asemamiehen kantamaan korit rekeen ja hyvin asettamaan, ett'eivät vaan millään muotoa särkyisi — ja sitten läksi Joppi pyrynä ajamaan kotiin päin, ylen tyytyväisenä siitä, että oli taas yksi tuttava lisää, pitäjän parhaita herroja.
Mutta kun hän pääsi Metsäkylän tienhaaraan, ei hän kääntynytkään kotiin, vaan riipasi hevosensa menemään valtatietä suoraan eteenpäin, kirkonkylään. Siellä piti käydä vielä kutsuja uusimassa ja näyttämässä niitä muhkeita pullokoria, joissa oli päällekirjoitettuna "herra Hinkkala", ja avata vielä yksi "fin hvit cognac", ja tehdä hyväin ystäväin kanssa joulun alkajaisiksi muutamia kahvilökäriä.
Kun hän sitten illalla saunaanmenon aikana ja emännän jo hankkiessa hakemaan, saapui re'essä maaten ja laulaa märräten kotipihaan, syttyi siitä taas riidan tuhakka, jota jatkettiin vaihtelevalla onnella koko joulu, melkein Tapanin iltaan, siihen saakka kun ensimmäisten vierasten kulkuset lasiporstuan eteen helähtivät.
Jopin oli nenänvarsi vähän ruvella ja Alman uusi silkkileninki oli sattunut repeämään helmasta, mutta kumpaistakin oli paikkailtu kiireessä parhaan mukaan, ja olikin onnistuttu siinä hämmästyttävän hyvin.
Molemmille tuli vierasten tultua aika kiire, ja kumpikin koetti paraansa mukaan ottaa niitä vastaan, iloisena ja kohteliaana.