— Tiedänhän minä aina asiat oikein päin asettaa — tiedän mitä tarvitaan. Toimita nyt vettä lisää —
Miesten puhe totipöydässä kääntyy siihen suuntaan, mikä sillä hetkellä on päivän tärkein keskusteluaine: metsäkauppoihin.
Aika on muutamaan vuoteen muuttunut siksi, että melkein joka kolmas mies on metsäkauppias ja — harvaa poikkeusta lukuunottamatta — joka mies myö, kellä vaan metsää on. Kun tukkimetsät ovat harvenneet, on isketty kiinni pienempiin metsiin, ja näyttää siltä, kuin koko maailma olisi yht'äkkiä saanut sellaisen puu-aineen nälän, että sitä ori mahdoton tyydyttää. Kaikki se puree pieneksi vaan, mikä puun nimellistä on. Tuntuu aivan kuin sen hampaita olisi jollain tavalla alkanut syyhyttää, niin että sillä yhä piti olla jotain kovaa purtavaa — niinkuin seimenpurijalla hevosella. Ja maakauppiaat, rautatien virkamiehet, entiset tukkijunkkarit, ja joukossa monet talollisetkin — kaikki tekivät vaan kilvan metsäkauppoja ja jokainen koetti paisuttaa omaa kukkaroaan niin paljon kuin mahdollista, toinen paremmalla, toinen huonommalla onnella. Tehtiin halkoja, propsipuita, puolapuita, hollanninpölkkyjä, ja hilattiin loppuja metsiä senkin seitsemän nimisinä puuaineina rautatielle, joka nyt oli muuttunut siksi valtavaksi suoneksi, mitä myöten pienempi puutavara virtasi merenrantaan. Joku löytyi joukossa sentään, niinkuin esimerkiksi Joppi-Hinkkalan naapuri, joka möi metsäänsä varovasti, harvennellen ja perkkaillen vaan, ja pysyi kovakorvaisena keinottelijain viettelyksille, mutta sellaiset miehet leimattiin kitsaiksi tyhmyreiksi, jotka mädättävät omaa tavaraansa; ja niitä pilkattiin.
Inspehtoori alkoi puhua siitä, mitenkä halot tänä syksynä ovat Helsingissä kallistuneet. — Taitaa tulla siitä, sanoi hän, että ne eivät läheltä saa, vai mikä lienee, mutta ei minun muistiini ole siellä niin paljon halkosylestä maksettu, kun jo kaksinkymmenin markoin maksavat. Kannattaisi jo melkein panna hirsiä haloiksi.
— No ainakin paremmin kuin että niitä uittopuulaakille myö, sanoi joku toinen joukosta, sillä ne ovat vieneet tukit melkein ilmaiseen.
— Varsinkin puoleen hintaan, sanoi vallesmanni, kun eivät myöjät ole ymmärtäneet edes puitansa lukea, muuta kuin myöneet summassa vaan, heti ensi tarjoukseen. Mutta silläpä ovatkin nyt sahainomistajat uittoväyläin suissa miljonääriä ja moni entinen tukkijunkkari tekee nyt omin päin metsäkauppoja, niin että soi, vaikk'ei ollut penniä taskussa kun rupesi tukkia mittailemaan.
— Niinkuin tuo Alanderkin, sanoi asemapäällikkö. Tavallinen keksimies oli vaan ennen tukinuitossa, ja nyt on rikkaampi kuin meistä kukaan. Kulkee ympäri kuin kiljuva jalopeura, etsien kenenkä saisi vielä pettääksensä. Se on tämän syksyn tehnyt halkokauppoja, saanut metsiä siitä aseman seutuvilta ja pistää kauniita voittoja taskuunsa. Taitaisi tehdä tuhoja, joll'en minä olisi ruvennut vähän nostamaan hintoja.
— Omilla rahoillaanko se Oskari jo tekee metsäkauppoja? kysäsi äkkiä Joppi, joka kaiken aikaa oli kuunnellut puhetta vallan hämmästyneen näköisenä.
— Omillaan tietysti.
— Ja minä olen ajatellut, että se yhä porilaiselle ostaa —