— Eikö tämä ole ilkeyttä, eikö tämä ole pilkan tekoa koko edustuslaitoksestamme! huudahtaa Jussila hengästyneenä. — Äijän kötys, joka tuskin tuntee omat tunkionsa, häntäkö valtiopäiville! Tämä on kostoa eikä mitään muuta. Mitähän sinatöörikin tästä sanoisi? Ikävätä, että hän ennätti jo muuttaa kaupunkiin.
Kirkkoherra epäilee, että siitä toimesta ei tule mitään, ja lukkari on ihan varma, että se on vaan mitättömän vähemmistön juonittelua, sillä suurin osa kuntaa ei rohkene enää heitä vastaan asettua.
Mutta Jussilan rauhalliset valtiopäivämietteet ovat siitä huolimatta menettäneet tasapainonsa ja miehissä koetetaan niitä saada ennalleen taas, sillä eihän siitä tiedä, kuinka voisi käydä, jos pahasti sattuisi.
Kirkkoherrakin on kovin innostunut näihin maallikoitten asioihin.
Kulkeissaan virkatoimissa pitäjällä, ottaa hän joka kerta, kun vaan on miehiä koolla, tämän asian puheeksi, ja nauraa ivallisesti, että Kartanoa muka koetetaan valtiopäiville.
Jos silloin sattuu olemaan Kartanon puoltajia saapuvilla, niin kieltävät nämä asian ensin, mutta kun huomataan, että se on jo yleisesti tunnettu, niin arvellaan, että "eipä taitaisi hullummaksi olla, vaikka hänkin sinne kerran pääsisi. — Pitäisi hän ainakin köyhäin puolta siellä. Mutta valitsijamiehethän sen asian päättävät."
— Paraskin köyhäin puoltaja. Onpa hän petkuttanut niin köyhiä kuin rikkaitakin, kaikkia, jotka hänen yllytyksestään menivät väärää asiaa puoltamaan.
— Vaan sepä oli meidän mielestämme oikea.
— Ettekö kuulleet kirkossa mikä se oli. Kaksituhatta saatte maksaa kuluja vielä. Ja mikä pahinta, jos nyt Jussila tahtoo, jos hän tahtoo pahan pahalla kostaa, jota hän ei minun tietääkseni tosikristillisenä miehenä sentään tee, mutta jos hän tahtoisi, sanon minä, niin aimo sakon saisitte vielä lisäksi tästä väärästä riidastanne.
Ja samaan suuntaan puhuvat muutkin.