— Sakkoa tulee, että paukkuu, ja kiittäkää jos sillä pääsette. Tällaisesta väärästä korkean sinaatin vaivaamisesta on moni mies istunut linnassa. Niin oli sinatööri itse pappilassa jo kesällä puhunut, kun tunsi tietysti asian hyvästi, ja ihmetellyt oli, että on sillä Jussilalla silloin lampaan maksa, ellei tästä hyvitystä vaadi.
Jussila itse on kokouspäivän lähestyessä jo kutakuinkin levollinen, sillä kaikista kylistä saa hän hyviä, lohduttavia tietoja. Mutta hän on sisällisestä kiihkosta hiukan hermostunut, sillä sellainen kuumuus on pannut vavahtelemaan jo hänenkin vanhan ruumiinsa.
Hän ei oikein tiedä, kuinka esiintyisi kokouksessa, ja sen vuoksi päättää hän tahallaan mennä sinne hiukan myöhempään, ajatellen, että alkakoot siellä nyt ensin muilla asioilla.
Mutta kun hän astuu kunnanhuoneeseen sisään, käy vieläkin kerran väre hänen selkäpiissään, sillä vastoin odotustaan huomaa hän huoneen olevan täynnä ja uuden riidan taas täydessä käynnissä. Voi kirousta, jos niillä täällä on enemmistö!
Hän näkee ovensuussa Kartanon, Vuorisen ja muutamia muita ankarimpia vastapuolueen miehiä. Mutta itse asiassa ei niitä siellä sentään monia ollut, sillä enin osa kokousmiehistä oli torppareita, itsellisiä ja muita sellaisia, joilla ei ollut mitään sananvaltaa valtiopäivähommissa. He olivat tulleet sinne vaan sen vuoksi, että luulivat siellä vielä jatkuvan riitaa rukiista, joihin hekin pienistä varoistaan saivat nyt lisä-äyriä maksaa.
— Siinä se on meidän tuleva edusmiehemme, kuiskaa Vuorinen Kartanolle, kun Jussila astuu heidän ohitsensa ja käy puheenjohtajan pöydän viereen istumaan, pistäen sikaarin hopeasuulaimeensa palamaan. — Hän sinne nyt näyttää pääsevän, koska on täällä koko puolue koossa ensimmäisestä viimeiseen.
— Pääsköön. Kernaasti minä sen hänelle suon, koska hän itse sinne sellaisella innolla kuuluu pyrkivän. Suotta rupesitte minua lapsettelemaan.
Kysymys on parhaillaan siitä, millä tavoin kunta edullisimmin ja pienimmällä tappiolla muuttaisi rahaksi nuo riidassa olleet rukiit, koska niitä kuitenkaan ei tarvita, ja siitä on syntynyt ankara väittely, jota torpanmiehet ja itselliset huudoillaan sotkevat.
Jotkut tahtovat, että ne jätettäisiin vielä kevääseen myömättä, koska silloin vilja aina on kalliimpaa kuin näin uutisen aikana, ja tarvekin suurempi, varsinkin köyhemmillä.
Mutta Mikkola ja lukkari vaativat kivenkovaa, että ne on myötävät huutokaupalla nyt heti viidenkymmenen hehtolin osuuksissa, ja samaa mieltä ovat kunnanmiehet kaikki.