— Se lupasi toimittaa ja sen piti toimittaa, vaan eihän siitä tule koskaan mitään, vaikka se joka kohtaan nenineen tunkee. Hyvä mies muuten, mutta ei saa mitään valmiiksi. Mitä tästäkään nyt tulisi ilman minua.
— Eihän niistä näytä koko pitäjään muistakaan hommista tulevan kahta kokoon —. Mutta miksei meidän isäntä ota sitä kunnantuomarinkin virkaa, niin taitaisipa tulla asioista valmista, sanoi taas renki, kurkistaen salkoa nostaessaan lakkinsa lipun alta isäntään, jota hän tällaisen puheen tiesi aina hivelevän.
— Hmm! Ehkäpä kyllä kävisikin asiat paremmin, virkkoi isäntä, niinkuin mietteihinsä painuen.
— Jo tulee Matti pölynä nummella, huusi samassa mies katolta.
Helpotuksen huokaus pääsi isännän rinnasta, jo oli kuin hänen päänsä olisi kohahtanut pari tuumaa ylemmäksi pönkkäkauluksen sisästä. Tätä hetkeä, tätä maanviljelyskokousta, joka hänen tilalleen nyt oli tulossa, oli hän odottanut jo viisi vuotta, aina siitä saakka, kun viimeinen sellainen kunnassa pidettiin. Ja nyt oli kaikki valmiina! Itse oli hän kaiken valvonut ja hiuskarvalleen piti kaiken olla kunnossa, niin että näyttää kehtasi. Kyllä kelpasi ottaa vastaan naapuripitäjän ylpeitä rusthollareitakin, ja vaikka ketä tulkoon! Kaikki oli käypä juuri niinkuin hän oli kuvitellutkin: Talo liputettu, rakennukset, pellot, kalut ja karjat, miehet ja hevoset ja isäntä itse mallikelpoisessa kunnossa. — Tämä se oli hankkiva hänelle arvoa laajemmaltakin, ei vaan omassa kunnassa. Kyllä ne ovat aina muitten pitäjien kokouksissa meitä morkanneet, mutta näkevätpähän nyt. — Saadaanpa kohta lukea sanomissakin — vielä tällä viikolla saadaan lukea yli koko maaherran läänin — ja ehkäpä Suometarkin mainitsee, että on tälläkin kulmalla miehiä, jos johonkin tarvitaan, vaikkei niistä ole tähän saakka tietty — on Anton Jussila — kuntakokouksen ja maanviljelysseuran haaraosaston puheenjohtaja.
Hän alkoi kävellä edestakaisin sannoitettua käytävää päärakennuksen edustalla, heilutellen keppiään ja hyräillen jotain.
— Hoi, Tiina! huusi hän mahtavalla äänellä, seisattuen äkkiä ja kääntyen tarhan puoleen päin. — Viitosen saat juomarahaa, jos tulee lehmistä palkinto! Hankaa niitä nyt vielä olilla, tee jauhoista juoma ja pane parasta apilasta eteen.
Samassa ajoi jo Matti pihaan, hevonen läähöttäen, ja isäntä riensi vastaan, mutta Matti ajoi suoraan tallin eteen ja alkoi päästää hevosta aseista.
— Antoihan se liput? huusi isäntä.
— Niin kuka?