— Pehtoori tietysti.
— Sepä juuri ei antanutkaan —
— Ei antanut! Se roisto! Ne herrat, ne ruunun rotat! Mistä me nyt — ja tangot ovat jo pystyssä, ja — mitä se konna sanoi?
— Sanoi vaan, ettei niitä ruunun kaluja saa lainata ehdolla millään, se seisoo reklementissä — ei vaikka oma veli hakisi.
— Kyllä minä niiden hunsvottien reklementit, huusi isäntä ja iski kepillään ilmaa niin että viuhahti. — Tulkoonpaskin vielä meidän lammelle sorsia ampumaan.
Salon nostajat olivat jättäneet naulauksensa ja kuuntelivat korvat pystössä isännän mehkaa.
— Lyökää salko kiinni vaan että paukkuu, liput niihin pitää tulla vaikka maa nielköön, huusi Jussila ja alkoi juosta puuhkuttaa huoneeseen päin.
— Elkää hätäilkö, ennätti Matti huutamaan jälestä — onhan niitä täällä ratasten korissa puoli tusinaa.
— Mitä tulimmaisen juonta? Mitä sinä houkkailet, kun juuri sanoit ettet saanut.
— Enhän minä pehtoorilta saanutkaan, mutta lukkarilta sain. Onpa mokomain tähden saanut ajaa retuuttaa koko yön, sanoi Matti, ja alkoi astuskella pihaporttia kohti punaisen ja sinisen kirjava vaatemytty kainalossa.