— Ei liiaksi, ei ollenkaan liiaksi. Kohtuuden mukaan vallan.
— Mutta kuuluupa tulevan kaksi kyökkiäkin, toinen kivijalkaan, missä piiat saavat salaa kahvia keitellä, sanoo taas puheenjohtaja naurahtaen, ja näyttää kuin hän tahtoisi hiukan ilvehtiä kunnanmiesten kanssa.
Lukkari saa uuden yskäkohtauksen ja koettaa sen lomassa väittää, että sellainen puhe on pilkkaajien ja kateellisten alkuunpanema, ja hänen katseestaan huomaa selvästi, että hän niihin lukee juuri tuon ulkopitäjäläisen puheenjohtajankin.
— Meijerihän se on, hän sanoi. — Eihän nykyaikana ole muusta tuloa kuin meijereistä, ja sitä silmälläpitäen on rakennustoimikunta menetellyt vallan viisaasti.
Lukkari, joka on erittäin innokkaasti toiminut maitotalouden alalla seurakunnassaan, olisi nyt valmis pitämään kokonaisen esitelmän meijereistä, joka olisikin mainiosti soveltunut tilaisuuteen, mutta Jussila ottaa sanan hänen suustaan ja pysyttää puheen papeissa.
On eräs seikka uuden kirkkoherran suhteen, joka vuosikauden on kytenyt hänen ja muutamien muidenkin kuntalaisten mielissä, eräs pulmallinen asia, josta hän nyt päättää ottaa selon, koska on tässä joukossa mies, jolta voi ratkaisun siihen saada.
— Kuinkahan sen asian laita on, herra sinatööri, sanoo hän, — kun tämä meidän pitäjäs on niitä keisarin pitäjiä ja tähän nyt tulee kirkkoherran vaali, niin, niin ottaakohan korkea keisarillinen sinaati ollenkaan sellaisissa vaaleissa huomioonsa seurakunnan toivomuksia, vai itsekö se määrää kenen tahtoo?
Nyt saadaan kuulla, että useimmin se määrätään seurakunnan valinnan mukaan.
— Minä tätä seikkaa vaan sen vuoksi kysyin, kun meillä on täällä koko kunnan yksimielinen ja harras toivo saada tämä meidän nuori jalo pastorimme kirkkoherraksi, ja on tässä pelätty, että jos ei häntä nuoren ikänsä tähden kelpoitettaisi.
— Onko hän vaalisijalle päässyt?