— Naisopettaja se pitää olla, lisäsi Jussila vielä painavasti, — ettei satuttaisi miehisessä taas saamaan tuollaista viinaanmenevää hölöä kuin tuo yksi mokoma tuolla…
Uusi ajatus oli iskenyt hänen päähänsä, vaikka oli se jo joskus ennenkin hälväämällä ollut siellä jonkunlaisena hyvänä aavistuksena. Nyt siitä voisi todenteolla tulla jotain — ja toisten ihaillessa ikkunoista vastaista koulunmäkeä, kallistui Jussila vieressään seisovaan pappiin päin ja kuiskasi tämän korvaan:
— Meidän Hilmakin pääsee jo vuoden päästä seminaarista ulos…
Hän rykäisi merkitsevästi.
Se oli rohkea salahuomautus miehelle, joka istui puheenjohtajana kansakoulujen johtokunnassa, mutta Jussila rohkeni sen tehdä, luottaen molemminpuoliseen avun tarpeeseen ja äsken perustettuun veljeyteen.
— Ei huoli pastori sentään levitellä asiaa, eikä hiiskua kellekään, vaikka tuon tulin sanoneeksi. En minä sillä erityisesti mitään tarkoittanut, lisäsi hän hätäisesti, kun toinen ei heti vastannut, vaan näkyi jääneen miettimään tuota huomautusta.
— Sopisi mainiosti, vastasi pappi, matalalla äänellä hänkin. — Se on terävä tyttö, teidän Hilma.
He siirtyivät sivummalle toisista ja keskustelivat kauvan aikaa hartaasti, melkein kuiskimalla keskenään.
Naisten puolella kamareissa on muun puheen ja haukotusten lomassa kosketeltu kuin heikkona kaikuna samoja asioita, jotka salissakin ovat keskustelun aiheena olleet, mutta lopulta on siellä alettu todenteolla hankkiutua hyvästiä heittämään ja arveltu, että pitäähän sitä jo lähteä kotiin aamukahvin keitolle.
10.