Jussilassa maataan aamulla pitkään, levähdetään eilisten ponnistusten päälle. Pisimmän unen ottavat isäntä ja emäntä, jotka viimeiseen olivat valveilla olleet, mutta muun talonväen on sentään Matti pannut liikkeelle jo tuossa kuuden aikana.
Pari miestä kylän salokulmalta on jo kotvan aikaa istuskellut väentuvan portailla, ihmetellen kuinka täällä kyläisissä kylissä on ihmisillä mainiosti aikaa maata. Mutta he ovat lipuista, lehtimajoista ja muusta talon siistitystä asusta lopulta tulleet siihen päätökseen, että joku juhla täällä on mahtanut olla eilen, on valvottu yötä ja senvuoksi nyt nukutaan liiemmäksi.
He saavatkin asiasta seikkaperäisen tiedon, kun säppi solahtaa auki porstuan ovessa ja tuvasta astuu portaille Matti, haukotellen ja tukkaansa pyyhkiellen.
Miehet ovat pyhävaatteissa ja sanovat olevan asiata isännälle, kirjan tekoa jotain, sillä tämähän se Jussila niihin parhaiten pystyy sellaisiin tällä paikkakunnalla.
— Eipä sitten pysty kukaan, jollei hän, joka ei suurin muuta ennätä tekemäänkään kuin pännää pitelemään, vakuuttaa Matti. — Mutta ette hänen puheilleen nyt pääse, ennenkuin tuossa murkinan aikana, sillä täytyyhän miehen levätä sellaisen puuhan jälkeen mikä hänellä eilen oli.
— Vai niin on kova puuhamies!
— No sekaisin siitä jo menisi heikomman miehen meininki, kun ensin huhtoo, komentaa ja järjestää koko sellaisen juhlan niinkuin sotaherra, touhuaa tänne, touhuaa tuonne, ja sitten vielä pitää puhetta ja selittää asioita niinkuin paraskin pappi, korkeitten herrain kuullen.
— No eihän meillä hengen hätää ole asiamme kanssa, voidaanhan tuota odottaa. Vai sellaiset oli touhut. Mitä sitä nyt niin juhlittiin arkipäivänä?
— Ettekö te tiedä? Täällähän oli maanviljelyskokous ja vieraita viidestä pitäjästä. Olihan siitä sanomissakin ilmoitettu.
— Ei ole tullut niitä lehtiä tilatuksi, eikä satuttu muualtakaan kuulemaan. No jo siinä oli vieraita!