Mutta aina on Jussila kumminkin vuosimiehiäkin saanut, sillä niitä löytyy muuttelevissa työmiehissä paljon sellaisia, jotka eivät työn kovuutta säikähdä, kun vaan on upea talo ja paljon seuraa työmailla. Se on heillä jonkunlainen seurustelun halu, jonka eteen he kernaasti uhraavat hikensä enemmän kuin tavallisissa oloissa tarvittaisiin, ja niin päättävät he koettaa vuoden.
Määrätyöt tehdään Jussilassa, olipa isäntä valveilla tai makasi, kotona tai kylässä. Ja tunnilleen soi kello työhön ja työstä pois.
Niinkuin sanottu, siihen kellonsoittoon, joka kolmen ja puolen tunnin työn jälkeen ilmoitti torppareille, että saavat lähteä katsomaan mitä kotona on eväslaukkuun pantu, heräsi nyt isäntä. Hän vilkaisi kelloaan pöydällä ja huomasi sen olleen jo murkinasoiton. Ensi ajatuksensa oli, että muistikohan hän vaan eilen määrätä töitä miehille, mutta kyllä se Matti tietää.
— Hohhooh! haukotteli hän. — On sentään mainio asia, että on niin uskollinen apumies talossa. Ei vaadi suuria palkkoja, muuta kuin pientä hyvitystä joskus.
Päästyään jalkeelle vuoteelta, alkoi hänen aatoksensa paikalla askarrella eilisen päivän tapauksissa ja ensimmäinen ajatus työn toimista haipui niiden rinnalla niinkuin unessa nähty mielikuva.
Kääntyipä mihin tahansa, kaikkialla näkyi vielä peittymätön jälki eilisestä kokouksesta. Salissa olivat pöydät paikoillaan ja niillä lasit ja juoman tähteet yötisestä kemusta. Siisteys vaan ei ollut sama, sillä pöytäliinat olivat tahriintuneet, lattialla tupakan tuhkaa ja sinne tänne viskeltyjä sikaarin pätkiä. Kaikki muistutti sitä mikä oli ollut, vaan mitä ei enää ole.
Tämä tyhjyys tuntui Jussilasta painostavalta ja ikävältä, ja hän huomasi nyt enemmän kuin milloinkaan kaipaavansa suurempaa seuraa, laajempaa toiminta-alaa, kuin mitä koti ja isännyys yksin tarjosivat. Ja pieniä ne oikeastaan olivat nuo kunnallisetkin toimet tähän saakka olleet, pieniä ja vähän huomatuita ulkopuolella kunnan ahdasta piiriä. Eilen hänet kyllä oli huomattu ja oli varmaan ihmeteltykin hänen esiintymistään, vaikka se nyt tottumattomuuden vuoksi olikin käynyt hiukan kampelasti, aivan vähäpätöinen asia muuten, mutta tänään on entinen ahdas piiri ympärillä taas, jossa ei kukaan pane huomiota, vaikka kuinkakin etevästi esiintyisi. Kyllä se oli hänen ensimmäinen todellinen voittonsa julkisuuden alalla, jonka hän eilen juuri tässä samassa salissa, tämän saman pöydän päässä otti, mutta se himmenisi, jollei siihen saisi uusia lisää. Hän jää unheeseen, jollei lähde uusille valloitusretkille. Mutta niin ei saa käydä, päättää hän, sillä hänessä on alkanut herätä tunne siitä, että hänet on suuriin tehtäviin määrätty ja hän niihin pystyy. Hän ei saa tapausten virrassa painua pohjaan, missä suuri rahvas tiedottomana ja tuntemattomana vyöryy eteenpäin, hänen täytyy pysytellä päällimmäisinä, jotka aina ovat huomattavissa ja joiden nimiä mainitaan.
Sellaisissa mietteissä mittelee hän salin lattiaa ja tämä alkava päivä tuntuu hänestä eiliseen verraten kovin tyhjältä.
Ei ole mitään, mihin tarttuisi kiinni, ei ketään kelle edes puhuisi eilisiä tapauksia, paitsi oma väki, jonka kanssa aina saa olla yhdessä. Ei muista hän edes aamukahvia, joka hänelle tavallisesti tuodaan vuoteelle, vaan jota nyt ei tiedetä tuoda, kun luullaan hänen vielä nukkuvan. Hän kävelee vaan salissa ja katselee ikkunoista ulos, juurikuin se, jolla on ikävä tai joka odottaa jotakuta.
Samassa tulee emäntä hiljaa huoneeseen ja kun näkee miehensä jo olevan ylhäällä, ilmoittaa, että siellä on pari asiamiestä kyökissä odottelemassa.