— Hm! Te ottaisitte siis lautakunnan esimieheltä rahan.
— Sieltä niin, taikka siitä suopankista. Hänenhän se on hallussaan. Olisi tainnut hänkin kirjan tehdä, mutta ajateltiin selvemmäksi mennä valmiilla paperilla.
— Hm! Tiesi osanneeko tuollainen nurkkasihteeri tehdä edes velkakirjaa, ymähtää Jussila halveksuvasti.
— Mutta onhan hän maisterimies, ja ovathan hänen hallussaan kunnan kassatkin kaikki.
— Pyh, kas mun tätä! Sellaiset maisteruudet eivät paljoa merkitse, kun ei kumminkaan ole senkään pitemmälle kyennyt. Eikä taida hän enää kauvankaan kassoja hoidella, vaikka ne sattui saamaan niinkuin petteessä haltuunsa.
Jussila miettii hetken, että olisiko hänen itsensä lainata tuo raha miehille. — Mutta pitäisi olla varmemmat takuut, summa on niin pieni ja miehillä niin vähän ääniä, ettei taida maksaa vaivaa niitä puolelleen yrittää. Tulee niitä tänä syksynä vielä parempiakin tarvitsijoita.
— Sata markkaa, sanoitte?
— Niin, ja minä takaan Ylimattilan kanssa. Pistää vaan hänen nimensä sinne, kyllä hän sitten vetää puumerkkinsä ja todistutetaan kylässä.
— Jahah, jahaah! äännähtelee Jussila. — Pistetään sitten paperi.
Hän käskee miehet kamarin puolelle ja istuutuu kirjoituspöytänsä ääreen.