Niin päätti lukkari nytkin katkeralla mielellä.
— Pahoja tekojaan karkuun hän lähti, ennenkuin joutuisi kiinniottoon. Lähti kuin poika, julkisesti vallan, ja koppasi hyvät matkarahat taskuunsa.
— Johan minä sitä sanoin, että siinä pantiin pukki kaalimaan vartijaksi, sanoi Jussila. — Ja mitä ne sellaiset puolitekoiset herrat muutenkaan ymmärtävät kunnan asioista. Ei niitä yliopistoissa opeteta.
— Pyh, mitä ne! sylkäisi lukkari halveksuvasti. — Mutta kuule nyt hyvä veli, tässä on kiireimmän kautta tarkastettava kaikki paperit, tilit ja kassat, ennenkun tuo häpeämätön luistaa käsistämme saavuttamattomiin. Sitävarten riensin tänne ensimmäiseksi. Lähde nyt heti mukaani, minä haetutan varmuuden vuoksi pastorin ja Mikkolan myös.
Ja niin saivat miehet paljon hommaa, paljon pään vaivaa, ja monta kuumaa kesäpäivää siinä hikoiltiin lukkarin luona tarkastellen ja selaillen papereita.
Illalla myöhään saapui Jussila kotiin ja aamulla lähti taas.
Mutta ei löydetty papereista mitään aihetta lähettää vangitsemiskäskyä "karkurin" jälkeen, ja niin sai hän rauhassa kuleksia, missä lie kuleksinut.
Meijerin suhteen pysyttiin sentään yhä epäilevällä kannalla, ja yhteisestä suostumuksesta ottikin lukkari heti paikalla hoitoonsa ja uudestaan tuottavammalle kannalle järjestääkseen koko liikkeen.
Nolostutti tämä juttu tosin tarkastusmiehiä vähän, varsinkin kun siitä oli huhu ennättänyt levitä koko pitäjään, mutta he lohduttivat itseään sillä että olivat täyttäneet velvollisuutensa ja valppaina kuntalaisina panneet yhteisen edun valvonnan omien kiireellisten toimiensa yläpuolelle sillä ainahan on syy pahaa pelätä ja tässäkin oli parempi katsoa kuin katua, sillä eihän niihin kaikkiin poikaviikareihin voinut täydelleen luottaa.
Ja vaikkei johtanutkaan mihinkään sellaisiin tuloksiin kuin oli luultu, oli tuo tarkastus, varsinkin Jussilan mielestä, ollut erittäin tervetullut. Sillä hän alkoi yhä enemmän kaivata julkista toimintaa. Se oli varsinkin maanviljelyskokouksen jälkeen muuttunut hänelle todelliseksi elintarpeeksi.