— Mutta otetaan, väittää Mikkola. Kuusisataa hehtoa otetaan, minä tiedän että se määrä makeasti tarvitaan.
— Mitä hullua te tuumaatte? Eihän tässä ole pyytäjiä kuin muutamaan hehtoon, ja te kuutta sataa…
— Kyllä ne vielä ovat tarpeen, ennen kuin kylvö on tehty. Hätäpä taitaisi tulla monelle, ellei nyt otettaisi, päättelee Jussila miehineen.
Paukola ja pari muuta miestä lyövät yhä ankarasti vastaan, mutta he ovat vähemmistönä, ja rukiita päätetään ottaa kunnan laskuun kuusisataa hehtolia "yksimielisesti", niin kuin Jussila kirjoittaa pöytäkirjaan. Mikkola ja lukkari valtuutetaan hankkimaan ne kiireimmän kautta.
Pöytäkirja on lyhyt ja selvä ja Jussila lukee sen hätäisesti lävitse.
— Tämä on kiireellisyyden vuoksi allekirjoitettava tässä samassa tilaisuudessa, sanoo hän.
— Jassoo, että Mikkola ja kanttori saavat siis kunnalta vallan ostaa ja kunta vaan menee niinkuin takuuseen heille. Jaaha, se onkin vallan eri asia! puhukselee hiljalleen Paukola, joka on jollain tavoin väärin ymmärtänyt pöytäkirjan ja niukan nolostuneena luulee käsittäneensä väärin koko asian alusta pitäen.
— No, ovathan ne kunnan varakkaimpia miehiä, kuiskaa hän toisiin kääntyen. Johan minä aattelinkin, että mitä se sellainen homma. Kun ostavat niin ostakoot, tottapa asiansa tietävät! Tottapa tietävät, sano!
— Niin, sellainen nyt on päätös kuin kuulitte, sanoo Jussila. —
Pankaapa, Paukola, tuohon puumerkkinne, kehottaa hän Paukolaa.
— Kyllähän minä sitten puumerkkini, mihinkä kohti se tähän piirretään?