Hän tuntee äänisuhteet, kun on itsekin ollut valitsemassa kerran. Kahdeksan ääntä on omalla kunnalla, naapureilla vaan seitsemän, ja kumminkin on naapurikunta aina saanut oman miehensä säätyyn istumaan, se kun on päässyt ylhäisten tuttavuuteen ja ne hänet aina ovat sanomalehdissä ehdokkaaksi asettaneet ja siten heidänkin kunnan ääniä viekoitelleet. Jo se on häpeä, ettei heidän suuremmassa seurakunnassa olisi miestä! Mutta annahan olla, päättää hän rohkeana, ja alkaa laskea miehiä. Mikkola, kanttori, Isonen, siinä kohta kolme, joista voi olla varma. Ja Perttula sitten, joka vastikään talonsa hänelle intekkiin pani. Oo, kyllä niitä karttuu miehiä, kunhan vaan se Kartano väkäleuka ei kääntäisi päitä. On tässä todellakin asia, jonka eteen kannattaa jotain uhrata, uhrata kaikki, päättelee hän itsekseen.

— Ja pastori, häneen on turvauttava myös, vaikkei hän itse äänestämään kelpaakaan.

Lautakunnan esimiehyys, jonka hän varmaakin varmemmasti tietää saavansa, on Jussilan mielestä pikku seikka tämän toisen asian rinnalla, ja pieniä ne oikeastaan ovat kaikki muutkin hommat, mutta toimia täytyy siltä niissäkin, ja kiivaammin juuri tällä hetkellä kuin milloinkaan, että maine leviäisi, että tulisi kuuluksi kunnallisten asiain innokkaana ja kokeneena ajajana, niinkuin hän aina on nähnyt valtiopäivämiesehdokkaista mainittavan sanomissa. Jota enemmän kokouspäivä lähenee, sitä korkeammalle nousee innostus. Ajetaan kylästä kylään, rasvataan rattaan pyöriä, eikä säästetä hevosia. Ja sitä ei katsota olisiko aikaa tai ei, asiat ovat siksi tärkeitä, että omat toimet siinä saavat syrjäytyä. Kun tiedetään, että kuka tahansa, kellä vaan niin paljon ääniä olisi, saa joko itse puolestaan tai valtakirjoilla äänestää kuudennen osan koko kokouksen äänimäärästä, niin koetetaan etupäässä saada valtakirjoja suuriäänisiltä. "Meidän täytyy akiteerata", on Jussila sanonut, kun on pidetty pientä suljettua neuvottelua siinä parisen viikkoa ennen varsinaista kokousta. Minun ei sovi itseni äänestää, on hän sanonut, mutta jos teistä neljäkin miestä voisi kokouksessa lyödä kuudennen osan pöytään kukin, niin hätääkö silloin. Ja Mikkolahan äänestää jo omastakin puolestaan viidelläkymmenellä, eikä sinne toki koko kunta äänestämään saavu.

Niin on päätetty ja kylillä ajaessa tähän tapaan asiaa isäntäin kanssa aloiteltu:

— Mitä te sinne kokoukseen suotta, ei siellä hyvinkään tärkeitä asioita tule kysymykseen, ja mitä sinne joka mies näin kiireisellä ajalla. Satuin tästä kulkemaan ohitse muilla asioilla, niin poikkesin taloon. Niin, niinhän se juuri on kuin isäntäkin sanoo, näin riihen kuivuun aikana, mutta kun se nyt kokous on lain mukaan syyskuulla pidettävä, ja ainahan tuota on maamiehellä kiirettä, aina sitä on. Niin niin! No Jussilahan se hommaa koulua Vuorenpäähän, se siellä pääasia tulevassa kokouksessa onkin. Mitähän tuon kanssa tehtänee? Jaa, vai niin, isäntä tuumi. — No, onhan sekin totta, onhan niitä menoja nykyaikana, mutta tulee se vielä aika, että ruunu panee pakosta rakentamaan ja jos sattuu silloin kalliimmat ajat, niin. Jaa, jaa, onhan se sitäkin, mutta pitäähän meidän toki jälkeläistemmekin etua katsoa, varsinkin kun Jussila vielä on luvannut ilmaisen maan ja viisikymmentä hirttä, jos heti riidatta rakennetaan.

— Vai on luvannut, tuumii puhuteltu.

— Luvannut on, ja se on iso apu jo sekin. Ei siitä suurtakaan kulua kunnalle tule. Jollette viitsi sinne itse lähteä, niin pistetään tässä valtakirja. Mitäs isäntä suotta tuollaista pikku asiaa saivartelee, varojahan teillä on kyllä.

— Eipä liikoja, ei liikoja yhtään. Nipin napin oma tarve. Vaan enhän minä sinne taida viitsiä ajaa, tehkööt kunnanmiehet mitä tahtovat. Eikä tässä olisi aikaakaan, kun on tuo riihen kuivuu. Kuinka teillä rukiita karttuu?

— Huononpuoleisesti, ja imeltyä tahtovat riihessä.

— Leikkasitte liian aikaiseen, tai ehkä huonosti kuivaatte. Ei meillä imelly. Niillä kylvinkin, ja hyvästi iti.