— Vai hyvin iti, hm! Kunhan vaan ehtii tarpeeksi orastua, hm!
— Kyllä ehtii, vaikka vielä nytkin kylväisin. Turhaa hölyä kuuluivat pitäneen.
— No eiköhän tehdä sentään valtakirjaa, minä kun kumminkin menen muissakin asioissa silloin kirkolle ja kokoukseen, niin äänestäisin isännänkin puolesta.
— Niin, mitä tuo nyt olisi. Hyvää viljaa siitä tulee lopultakin tänä vuonna, mutta on tarkasti kuivattava niinkuinma sen sanoin. Minä en usko muille riihiäni, itse lämmitän.
Ja isäntä, jonka ajatus askartelee kokonaan riihessä, alkaa jo tulla levottomaksi, kun vieras viivyttelee eikä näytä lähtöä hankkivankaan, istuu vaan niin kuin ei olisi kiireen kierää. Ja hänen pitäisi nytkin juuri lähteä ahdosta kohentelemaan ja heittämään pölkkyä uuniin. Hän on juuri vähää ennen vieraan tuloa saanut valmiiksi uuden, suippokärkisen seipään, jonka oikein höylällä on silitellyt, että hyvästi menisi hikisten sitomien väliin. Sillä hän aikoo työntää reikiä ahdokseen ja valuttaa hikilöylyä alas, aivan jo syyhytti kämmentä päästä koettamaan sitä, vaan eihän tuolta toiselta päässyt.
— No pistetään nyt valtakirja, hokee toinen. Tai minulla onkin täällä valmis taskussani, pistätte puumerkkinne vaan.
— Vai jo aivan valmis. Mikä teillä sellainen hätä sen asian kanssa? Kuinka tiesitte minun varalleni jo valmiiksi tehdä? Mutta eihän tässä ole kirjoitusverstaitakaan, kun en minä niitä ole tottunut pitelemään.
— On minulla mukanani, aina ne ovat taskussani, kun niitä yhtenään tarvitsen. No niin, tässä menee sitten kaikki muutkin asiat, mitä siellä tulee kysymykseen. Ne toiset eivät ole juuri suuren arvoisia.
— Päätetäänkö siellä muistakin asioista? Kyllähän olin kirkossa minäkin viime pyhänä, mutta eihän vanha mies niistä kaikista saa tolkkua.
— Onhan se patistanut kuvernööri sakon uhalla korjaamaan Ojalan siltaa ja samalla korjattaisiin hiukan Vuorenpään kylätietäkin. Sitten valitaan siellä taas kunnanmiehiä entisten tilalle, joiden määrävuodet nyt loppuvat.