Sielläkin oli tuo kirjoitus jo herättänyt syvää paheksumista ja paikalla oli miehissä tehty ponteva vastalause tuohon häpäisevään sepustukseen, jossa "heitettiin lokaa kunnan etevimmän miehen silmille ja samalla loukattiin koko kuntaa", niinkuin pastori oli sanonut. Ja ettei liikuttaisi salaisilla aseilla, oli pappi kehottanut ottamaan vastauksen alle kunnan parhaitten miehien nimet. Olisi itsekin ensimmäisenä pannut nimensä siihen julki, mutta kun kuului toiseen säätyyn, ei se soveltunut.
Mahtavan vaikutuksen oli vastalause tehnyt omassa kunnassa, varsinkin niihin miehiin, joiden nimet siinä olivat alla, mutta niinkuin sanottu, Jussila ei sittenkään tullut valituksi.
Vaaliin saakka oli sentään tämä puolustuskirjoitus pitänyt häntä kutakuinkin rauhallisena, sillä hän päätti varmasti, että kyllähän vielä näkevät ketä ovat loukanneet. Mutta nyt vaalin jälestä on asia käynyt entistä kovemmin hänen sapelleen, ja tuo "häväistyskirjoitus" kummittelee kaikkialla hänen mielessään niinkuin mörkö. Se kiusaa häntä yöllä ja päivällä, ja hän päättää ruveta pontevasti urkkimaan ken sen oli tehnyt, jollei muunkaan vuoksi niin vastaisen varalle. — Hän ottaa siitä tolkun, ja sittepä nähdään! päättää hän.
Lähtee sitten vartavasten kaupunkiin sanomalehden toimitukseen ja vaatii siellä tietoa kuka häntä on loukannut.
— Teitäkö loukannut, millä tavoin? Kuka te olette?
— Eikö tunneta? Jaha! Kyllä minä olen käynyt täällä ennenkin. Vai ei tunneta silloin kun asia tulee kysymykseen.
Toimistossa on kuitenkin rohkeampia miehiä kuin Jussila on luullutkaan. Kun hänen asiastaan saadaan selko, nauretaan hänelle makeasti, eivätkä hänen tulistuneet katseensa laimenna sitä ollenkaan. — Onko heidän pakko tehdä asioistaan tiliä joka miehelle, joka vaan tulee sitä vaatimaan. Kyllä sitten käskisi.
Uhkaavana poistuu sieltä Jussila ja palaa tyhjin toimin takaisin, hautoen mielessään painokannetta.
Mutta ennenkun hän siihen ryhtyy, koettaa hän vielä urkkimalla ottaa selkoa asiasta, sillä hän uumoilee, että sen takana on ollut oman pitäjän mies.
Jotensakin samaan aikaan kun tuo kirjoituskin oli lehdissä ollut, oli kotipaikoilleen palannut mies, jota ei "karkuretkeltään" enää ollenkaan oltu odotettu. Se oli lautakunnan esimies, joka kesällä oli matkoille lähtenyt ja takaisin tulollaan saanut kunnanmiehet katselemaan hiukan pitkin nenäänsä.