— Siellä kai sinäkin sitten olet oppinut sanomiin kirjoittamaan.
Puhuteltu katselee pitkään, kun Jussila häntä noin omituisesti puhuttelee ja sinuksi kutsuu, vaikkeivät he ikinä ole lähempiä tuttavia olleet.
— Mitä kummaa puhetta tämä on? Mitä minä olen kirjoittanut?
— Et vain tiedä, mitä olet kirjoittanut.
— Enpä totisesti ymmärrä tätä. Juokaa oluttanne, niin pysyy suunne selvemmässä toimessa.
— Kyllä minä sinulle vielä näytän selvät toimet. Onko se selvää tointa, että sinä minua haukut sanomissa?
— Missä sanomissa?
— Vielä häntä tekeytyy! Luuletko sinä, ettei asioita tunneta. Satamarkkasen sait Kartanolta siitä, että minua solvasit lehdissä; kyllä se tiedetään. Sillä nyt taas elelet, sitä juot. Lienetkö omillasi elänyt koskaan, mies paha!
Lukkari rykii ja koettaa nyästä Jussilaa polvesta pöydän alatse, peläten hänen menevän liian pitkälle, kun niin tulisesti alkaa, mutta Jussila ei ota sitä huomatakseen, purkaa vaan vihansa yhä kiivaammalla voimalla, sättien toista Kartanon kätyriksi, niin että syrjäiset jo alkavat vähitellen joukosta poistua, peläten vierasmiehen matkoja.
Mutta syytettyä alkaa asia huvittaa, kun huomaa syyn Jussilan kiukkuun, ja hän rupee nauramaan, lyö leikiksi koko jutun.