— Siellä ne jo istuvat toiset ja pitävät kokouksiaan. Eiköhän istune siellä monta miestä, joilla on ollut samat vastukset kuin minulla nyt, ajattelee Jussila. — Tuskin ovat kaikki sinne juuri ensi potkaisulla luistaneet. Pitääpä käydä katsomaan sinne, kuuntelemaan kuinka ne siellä asioista keskustelevat. Ja onhan siellä tuttuja miehiäkin joitakuita.
Hän astuu portaita ylös ja seisattuu hetkiseksi katsomaan taakseen. Siinä on ohikulkijoita paljon. Jussilasta tuntuu niin mainion hyvältä, kun huomaa, että ne katselevat häntä. Varmaan ne luulevat häntä valtiopäivämieheksi.
Hän ei menekään vielä sisään, vaan alkaa kävellä vakavana edestakaisin pitkää porraskiveä, juuri kuin jotain miettien, ja kävelee kauvan aikaa.
Sattuu juuri tulemaan suuri joukko nuorta kaupungin väkeä nauraen ja mehkaten katukäytävää pitkin. He seisattuvat portaitten sivuun ja tuumivat siinä, että mentäisiinkö "pappoja" kuuntelemaan.
— Tuossa on varmaan yksi, joka on myöhästynyt, sanoo joku joukosta ihan kuuluvasti.
— Hän miettii varmaan suurta puhetta, sanoo toinen.
Silloin avaa Jussila palttoonsa, sieppaa kellon taskustaan, katsoo vuoroin siihen, vuoroin Nikolain kirkon tornikelloon, ja astuu sitten kiireellä ovesta sisään.
Mutta siihen se ilo loppui, sillä eteisessä oleva vahtimestari ei päästänytkään etemmäksi, vaan käski menemään takaoven kautta kuulijaparvelle. Eikä auttanut sekään, että Jussila vakuutti itsellään olevan "säädyssä" tuttavia, kaksikin miestä, ja mainitsi niiden nimetkin.
— Vielä minä kerran pääsen tätäkin tietä, vaikka kuinkakin estäisitte.
— Se on eri asia se, mutta tällä kertaa minun täytyy seurata asetuksia.