"Jumalan haltuun!" kuulee hän vielä ukon sanat, kun tämä kokoilee heinän rippeitä maasta koppaansa ja päästelee sitä aidasta irti.
— Tyhmä, murahtaa Jussila rattailtaan, — pöllöpää! että lähdin ollenkaan tuon itsepintaisen saiturin luo. Häntä ei käännä mikään, mutta pitäköön hän päänsä. Minä hänen puolueensa vielä masennan, minä sen hajotan niin, että hän todella jääkin viisauksineen yksin. Mennä hänen kanssaan puhumaan asiasta, hm! Aivan samaa kuin lähtisi vasikan kanssa kilpaa juoksemaan. Äs! Ja jos hän vielä kääntää tämän siksi, että minä muka olin hänen kanssaan sovintoa hieromassa, ja siitä levittelee puheita. Turkanen!
Hän päättää olla sanaakaan hiiskumatta käynnistään Kartanon luona, ja jos siitä puheita alkaa kuulua, niin hän kieltää koko asian.
17.
Muutamaa päivää ennen Jaakkoa lähtee Jussila itse Helsingistä saakka ostamaan juhlatavaroita, kaikkea mitä hän sellaisessa tilaisuudessa arvaa tarvittavan. Ja sitä tarvitaan paljon, sillä hän aikoo hämmästyttää kuntalaiset kemuillaan.
Kun hän siellä touhuaa ja juoksee kauppapaikkain väliä, niin muutamalla katukäytävällä, mitä näkee hän! Senaattori, sama vanha herra, joka heillä oli maanviljelyskokouksessakin ollut, astelee häntä vastaan.
Jussila nostelee hattuaan jo matkan päässä, niin että moni ohikulkijakin jo tapailee päähinettään, mutta antaa tarkemmin katsottuaan painua kätensä alas.
Senaattori näyttää olevan sama mietteihinsä painunut herra kuin ennenkin, ja tuskin hän huomaisi Jussilaa ollenkaan, ellei tämä vihdoin kovalla, innokkaalla äänellä remahuttaisi: "hyvää päivää, herra sinatööri".
Hän sulkee häneltä suorastaan tien, ja siinä seisovat he hetken vastatusten, senaattori katsellen tervehtijää ikäänkuin muistellen, kuka hän mahtaisi olla.
— Minä olen Anton Jussila, kunnallislautakunnan esimies sieltä Kangasjoelta, jos herra sinatööri suvaitsee muistaa sitä maanviljelyskokousta, jossa…