— Kas todellakin! Hyvää päivää!Tämäpä oli ihmeellinen sattuma! Minä olin juuri aikeessa valtiopäivämies Kappolan kautta kuulustaa sieltä teidän kulmalta, juuri sieltä teidän kauniilta nummiltanne, jotakuta pienenläntää maatilaa. Siellä on muistaakseni hyvin kuivat, havumetsäiset seudut.
— No ei kuivempia koko maailmassa, herra sinatööri.
— Olisikohan kukaan siellä halukas myömään tilaansa?
— Oi oi, aih! herra sinatööri, niitä saa sieltä vaikka satoja, huudahtaa Jussila.
— No no, yhtä minä vaan tarkoittaisin. Katsokaa, isäntä, asia on tämä, ehkä voitte astua kanssani vähän matkaa tänne päin, niin puhun teille sen kokonaan. Minulla on kyllä maatila, jossa olen asunut virkalomillani, mutta se on järven rannalla, kosteassa paikassa. Nyt ovat lääkärit määränneet minut terveyteni vuoksi asumaan kesiä täydellisesti kuivassa, havumetsäisessä seudussa. Silloin tuli mieleeni se teidän kulma, sillä en ole missään nähnyt niin raikkaita kangasmaita kuin siellä. Jos te tietäisitte siinä lähiseudullanne jonkun sopivan tilan, jonka voisi ostaa, niin tekisitte minulle hyvän palveluksen, jos kuulustelisitte sellaista.
— Kyllä niitä on vaikka kuinka paljon, herra sinatööri.
— Niinkö luulette?
— On ihan varmaan.
— Sepä mainio asia. Kuulustelkaa siellä nyt, niin minä voin tulla vielä syksymmällä itse katsomaan ja tekemään kaupan, jos näen että paikka minua miellyttää. Niin, mitä pitikään sanoani, niin, rakennuksista ei ole suurta lukua, ei ollenkaan. Sen vuoksi minä juuri tekisinkin kaupan jo näin syksyllä, että voisin talven ja kevään kuluessa korjauttaa ja muutella huoneita mieleni mukaisiksi.
— Kyllä niitä siellä on. Minä toimitan herra sinatöörille sieltä talon vaikka huomispäivänä, uhoo Jussila.