Samalla tavoin asutaan yhtiötaloja Juuassa ja Nurmeksessakin. Ei niistä juuri ole yksi toistaan parempi.
Jossakussa kohdassa maksavat yhtiöt niistä kruununverot, vaikka niissä vielä on eläjiäkin, mutta toisin paikoin taas rientävät he häätämään asujia pois, ennen kun ne omasta suosiostaan ovat ehtineet lähteä, ja koettavat heidän sijaansa saada uusia asukkaita asumaan ja korjaamaan taloa. Mutta ani harvoin onnistuu enää tällainen toimenpide — sillä "mennä asumaan autioon, rappeutuneesen taloon, on sama kuin mennä kylmään metsään", sanoi eräs, joka itse oli koettanut ruveta hävinneessä yhtiötalossa elämään.
Mitä maatilojen kaupoista ja niitten asemasta yhtiöitten hallussa yleensä paikkakunnan järkevämmissä piireissä puhutaan ja arvellaan, siitä olkoon tässä esimerkkinä mainittu erään papin lausunto, joka toistakymmentä vuotta on ollut yhdessä Pielisjärven rantapitäjistä.
Hän oli juuri ollut kinkerimatkalla, kun jouduin hänen kanssaan puheisin näistä asioista.
"Mitä ensinnäkin koko tähän liikkeesen tulee", lausui hän, "niin on siinä harjoitettu suorastaan tunnotonta ja sydämmetöntä petosta. Talot menevät nykyään niin, ettei useassakaan kylässä enää kymmenen vuoden kuluttua tarvitse kinkeriä pitää. Asumukset autioituvat, moni lämmin koti muuttuu kylmäksi hiirien asunnoksi. Pellot metsittyvät, niitä ei enää muokata, ei lannoiteta, eikä ole millä lannoittaakaan, kun karja vähenee. Niihin kylvetään enää vaan joku kappa. Savotalla ollaan vaan. Lopulta ajetaan asukkaat taloista pois, kun eivät enää jaksa niistä veroja maksaa, eivätkä niitä rakentaa. Toisen on muutettava pakosta, kun pirtti alkaa kaatua niskaan. Yhtiöt koettavat houkutella uusia eläjiä niihin, vaan kukaan niissä ei enää menesty, jos jonkun onnistuvat saamaankin. Monelta mieheltä, joka ennen eli reippaasti talossaan, kuolee mieli kokonaan, kun on jonkun vuoden yhtiön arentilaisena ollut, vapaus on poissa, ja hän huomaakin olevansa yhtiön orja.
"Hän katuu kyllä jälestäpäin katkerasti kauppojaan ja tulee siitä papillekin valittamaan ja häneltä lohtua saamaan, mutta se ei sentään estä uusia kauppoja yhä syntymästä."
Mitä itse olen matkoillani havainnut ja kaikkialla kuullut, voin vakuuttaa, ettei tämä puhe ole tuulesta temmattua. Niinpä on Ohtovaaran kylä (4 numeroa) Pielisjärven pitäjässä jo menossa autioksi, ja sama kohtalo odottaa Kitsin, Kontiovaaran ja Sokojärven kyliä, joista kaksi ensinmainittua on miltei kokonaan engelsmannien omaa. Jonkerin kylä Nurmeksessa on jo autiona. Se onkin sahalaisten vanhinta omaisuutta paikkakunnalla, ja on sen 11:sta talonumerosta 8 myöskin englantilaisten hallussa. Arentilaiset, vieläpä mökkiläisetkin ovat hävinneet pois, ja ainakin yksi siellä ennen eläneistä arentiperheistä on sieltä jo vakituisesti siirtynyt Nurmeksen vaivaistaloon.
Koiravaaran kylä, samoin Nurmeksessa, on sekin jo hyvällä alulla autioitumaan.
Kuvaavana esimerkkinä siitä pettymyksestä, mihin moni huomaa joutuneensa myytyään talonsa yhtiöille, olkoon tässä mainittuna eräänkin entisen isännän valitus Pielisjärven Sokojärven kylässä.
Hänkin oli ensin myynyt metsästään kaikki isommat puut 1,500 markan hinnasta, saanut sitten pohjasta 2,000 markkaa ja jäänyt tavallisuuden mukaan 25 vuoden asuntavälikirjalla lampuodiksi omaan entiseen taloonsa jotensakin tiukoilla ehdoilla maksamaan (jos enää ilman metsätuloa jaksaa) siitä miljoonayhtiön puolesta veroa kruunulle ja kunnalle. Talo oli 1/5 manttaalinen, mutta metsää kasvavaa saloa oli siinä silmäkannon matka, ehkä lähemmä 1,000 hehtaria.