Ei ole kumma, että tilanomistajain ja irtolaisten väli tällä tavoin tulee kireäksi. Sitä katkeruutta, minkä nykyinen tila maanomistajissa on synnyttänyt, osoittaa hyvästi muuankin pätkä eräässä maaseutulehdessä, jossa eräs lähettäjä Savon puolelta lausuu: "Jos irtolaisväestön tilan parantamiseksi sirotellaan miljoonia, niin ovat ne tervetulleita ja vuodessa eli parissa menneitä, näyttämättä muuta jälkeä kuin kasvavan luoton hallituksen apuun ja oman työkykyisyyden laiminlyömisen. Kansa tulvii sahayhtiöitten metsiin ja Kyminlaakson tehtaihin."
Mutta jos tämä meidän suurteollisuutemme — metsäliike — on lisännyt irtolaiskansaa ja vaikuttanut siihen hajoittavasti, jos se on saattanut työväestön monessa kohti maaseuduilla huolettomalle kulkurikannalle ja saanut sen elämään satunnaisten ansioitten nojassa jonkun ajan vuotta hyviä päiviä ja toisen ajan olemaan joutilaana ja valittamaan puutetta — tämä teollisuus kun meillä vielä on enimmäkseen sellaista, että se suuruuteensa nähden hyvin vähän tarjoo vakinaista työtä ympäri vuoden — niin ei se salokulmilla ole vaikuttanut paljoa paremmin kiinteään väestöönkään, maanomistajiin, niinkuin edellisessä jo monta kertaa on osoitettu. Se ei ole koko tämä liike vähimmässäkään määrässä vaikuttanut sivistävästi tai kohottavasti heihinkään, siitä kertyneitä varoja ei ole käytetty nykyhetken enempää kuin tulevaisuudenkaan turvaamiseksi, on opittu vaan tuhlaamaan, painuttu pikemmin alemmaksi entistä kuin kohottu ylös. Eikä voida kantaa kaikkia niitä uusia taakkoja, joita aika mukanaan on tuonut kuntain hartioille, vaikka rahatulo on kyllä entisestään lisääntynyt moninkertaiseksi, kun otetaan lukuun tulot metsistä. Mutta kun ne luistavat tilallisten käsistä yhtä helposti kuin työmiestenkin, niin helposti, että heidänkin täytyy turvautua yhtiöitten metsäajoihin, niin ei ole kumma, että valituksia kuuluu molemmin puolin.
Mainittakoon tässä esimerkiksi asiantuntijain puheitten mukaan muuan tapaus Kivijärven pitäjästä, vaikka paljon voisi mainita samanluontoisia tapauksia mistä seudusta tahansa, missä metsähuijaus ja tilojen myynti kukoistavat. Siellä kuuluu ensimmäisiin tehtäviin, sittenkun on metsärahoja saatu, viinan hankinta ja hyvien juoksijaoriitten pitäminen, joilla päästään ajamaan viinakyytiä ja markkinoilla retuamaan. Vaan kun sattuu hätä tai muuta sellaista, haetaan tietysti hätä-apua ja syytetään huonoja vuosia ja huonoja maita ja huonoja työ-ansioita — sehän on luonnollista. Mutta tässä erään kerran ei Vaasan läänin kuvernööri kuulunut pitäneenkään sitä niin luonnollisena kuin kivijärveläiset itse. He pyysivät näet hätäaputöinä tehtäväksi maantietä Kivijärveltä Perhoon, mutta kuvernööripä puolestaan hylkäsi tuon pyynnön ja oli lausunut, ettei Kivijärvellä voi olla mitään hätää, siellä kun parasta aikaa juodaan viinaa enemmän kuin missään muualla. Tunnoton mies! Eikö hän tiennyt, että siellä sentään oli leivästä puute, ja on melkein aina — oikeasta rukiisesta leivästä, vaikka siellä kyllä vehnäleipää kuuluu monasti olevan liiemmäksikin.
Tämä selvästi osoittaa, mille kannalle on jouduttu, kuinka vähän on omaa tarmoa ja kuinka vähän siihen luotetaan, sittenkun on opittu joku aika huolettomasti elämään metsärahoilla ja talojen hinnoilla, niin että tekisi melkein mieli kiinteän ja irtolaisväestön keskinäisiä suhteita toisiinsa verratessa sanoa vanhaan tapaan "pata kattilaa soimaan j.n.e."
Uskottavaa lienee kumminkin, että juuri kiinteällä väestöllä, etupäässä tilanomistajilla, on monessa kohdassa enemmän syytä valitukseen kuin irtaimella kansalla, ja tämä varsinkin kunnallisen veroituksen suhteen. Sillä joka kohdassa, missä tiloja suuremmassa määrässä on joutunut yhtiökäsiin, kuuluu valitusta kunnallisten maksujen lisääntymisestä niitten niskoille, jotka itse vielä koettavat taloissaan isännöidä.
Asian laita on nimittäin sellainen, että monet entiset talolliset, jotka nykyään ovat yhtiöitten vuokramiehinä entisissä taloissaan, eivät enää jaksa maksaa kunnallisia veroja niinkuin ennen itsenäisinä isäntinä ollessaan, vaan haetaan niihin alennusta yhä. Yhtiöt eivät liioin ole taipuvia maksamaan lampuotitilojensa viljelyksistä kunnalle mitään, väittäen, ettei heillä niistä ole mitään tuloakaan; ja metsätulojaan eivät he mielellään ilmaise, vaan koettavat panna puilleen niin pienen arvon kuin mahdollista.
Pihtiputaalla esim. on veroperustus laskettu siten, että sadan markan tuloista on laskettu yksi äyri, vaikka vasta kahdensadan tuloista on ensimmäinen äyri otettu. Siten on tilallisten tuloja laskettaissa otettu neljästä viljatynnöristä yksi äyri ja karja on arvioitu rahaksi. Mutta kun löytyy tiloja, joissa esim. on ennen elätetty kolmekymmentä nautaa ja saatu ehkä sata tynnöriä viljaa, vaan joissa nykyään sahayhtiöitten käsissä ei elätetä yhtään nautaa eikä saada viljaa ollenkaan, sitä kun ei kylvetäkään, niin mistä niitä veroittaa? Ja kun siitäkin pitäjästä, niinkuin edellä olemme nähneet, on toinen puoli sahayhtiöitten omaa, ja kaikilla heidän tiloillaan ovat viljelykset ja karjanhoito poikkeuksetta taantuneet, niin ei ole ihme, jos veroituksessa vaikeuksia syntyy. Ja verokuorma ei suinkaan vähene siellä enempää kuin muuallakaan, missä yhtiötilat synnyttävät yhä uutta irtolaiskansaa. Se päinvastoin enenee.
Yksi näiden "uusien rälssien" varjopuolia tässä suhteessa tuli myös Sulkavalla viime talvena räikeästi näkyviin. Yhtiöitten asiamiehet ja lampuodit vaativat siellä helpoitusta kunnallisissa veroissa, "koska heidän tilansa eivät tuota heille mitään". Tilojen tuottavuus on siis vähennyt, sillä ennen on niistä nurkumatta suoritettu kunnalliset verot samoin kuin muistakin tiloista.
Yhtiöitä veroitettiin metsän myynnistä samoilla perusteilla kuin meidän maalaiskunnissa yleensä on ollut tapana veroittaa yksityisiäkin, vaan siihenkään he eivät suostuneet. He lähettivät asiamiehillään selvän ja lyhyen ilmoituksen, ett'eivät he maksa kunnalle metsistään ainoaakaan penniä, sillä he käyttävät niitä omiin tarpeihinsa. Ja eräskin yhtiö on viime kevännä yhden ainoan tilansa metsästä uittanut 26,000 sahatukkia — onpa heillä omat tarpeensa jotensakin suuret!
Lakipa tässä tietysti päättänee maksavatko herrat miljoonain omistajat kunnallisia veroja vai ovatko maksamatta, mutta joka tapauksessa on tämä varsin valaiseva esimerkki heidän kannastaan meidän kunnalliseen itsehallintoon nähden.