Eräällä yhtiöllä on Rautavaarassa parikymmentä taloa. Senkin sanottiin viime vuonna antaneet tuloistaan takseerauslautakunnalle sellaisen laskun, että heillä sen mukaan olisi ollut kaikista taloistaan tuloa vaan 100 markkaa, josta summasta heille äyriperustuksella ei olisi voitu panna yhtään veroäyriä. Ja sentään täytyy monelle miehelle, joka ainoalla hevosellaan vetää talvikauden tukkia yhtiöitten metsissä, panna 4-5 äyriä, että voitaisiin meno- ja tulopuolta kunnallisissa tileissä pitää vähänkin tasapainossa.

Eikä monen yhtiötilan vuokraaja kykene maksamaan mitään, panipa hänelle äyriä tahi ei, mutta hätäapupapereissa ilmestyy tämänkin pitäjän nimi varsin usein.

Kun hävinneitten yhtiötilojen kunnallisessa veroituksessa täten syntyy monia vaikeuksia, ovat kunnat paikoin, kuten esim. Keiteleessä ja Pihtiputaalla, koettaneet ruveta veroittamaan sahalaisia kasvavasta metsästä, s.o. siitä tulosta, miksi metsän kasvamisprosentti vuotuisesti arvioitaan, kosk'ei heidän tilojaan voi mistään muustakaan veroittaa. Riita ja oikeudenkäyntejä on syntynyt tästäkin asiasta, ja ristiriitainen kohta siinä oikeastaan onkin, jos nimittäin metsän omistajaa taas takseerataan metsänsä koko arvosta silloin kun hän sen myy, joka tapa tuntuu kaikkialla olevan yleinen, kunhan vaan saadaan täysi tolkku metsän todellisesta myyntiarvosta.

Nämä ovat vaikeita seikkoja tällaiset, sillä kunnilla on vuotuisesti jotensakin säännölliset menot, mutta tulopuoli jää epäsäännölliseksi, jos talosta ei ole mitään muuta verotettavaa kuin metsä, ja siitä veroitettaisiin vaan silloin, kun se hakataan. Tänä vuonna maksettaisiin veroa hakkuusta, mutta saattaa mennä taas vuosikymmeniä, ennenkun saman talon metsästä tukkia kaadetaan, ja koko sillä ajalla ei siis talosta lähtisi kunnalle veroa mitään. Sitä tulisi tosin runsaammin kerrassaan, vaan kovin harvoin. Kasvavaa metsää veroitettaissa olisi kunnan tulo tasaisempi, mutta kovin vaikealta tuntuu sellaisenkin veroituksen perusteleminen.

Tämä seikka ei oikeastaan minun aineeseeni kuulu, enkä minä ole kompetentti siitä päätöksiä tekemään sinne enkä tänne, mutta sen voi jokainen sanoa, että tällaisia pulmallisia kysymyksiä ei ollenkaan syntyisi, jos taloja asuttaisiin ja viljeltäisiin niinkuin ennenkin, pidettäisiin metsiä vaan hyödyllisenä sivutulona ja muokattaisiin maata ja kylvettäisiin pellot, että olisi millä itse elää ja mistä kunnille veronsa maksaa.

* * * * *

Paitse tässä edellä mainituita on metsähuijauksesta ja järjettömästä maatilojen myynnistä ollut monta muutakin ikävää seurausta. Ne ovat kasvattaneet kaikenmoista keinottelua ja synnyttäneet siveellistä rappeutumista meillä, jossa rehellisyyttä ja kansalliskuntoa aina on niin suureksi kehuttu. Niissä on saanut niin tavattoman vähällä vaivalla rahaa ja niissä on ollut niin äärettömän monta tilaisuutta petoksiin, että viettelys on kasvanut ylivoimaiseksi; se vasta on ollut mies, joka parhaiten on osannut lähimmäistään petkuttaa. Ne ovat meillä synnyttäneet työtätekevään väestöön nähden aivan liian suuren työttömän luokan eli sellaisen "herrasluokan", joka koettaa viettää mukavia päiviä toisten kustannuksella. Ja esimerkki tarttuu helposti, varsinkin ylhäältä alaspäin. Kun on myyty omat metsät ja maat ja huomattu, että raha onkin helpommin käsistä luistavaa kuin on otaksuttu, on ryhdytty keinottelemaan toisen omaisuutta ja tavoittelemaan valtionkin maita muka viljeltäviksi, vaan itse asiassa useimmin metsien vuoksi myytäviksi. Jo edellä on kerrottu esimerkkejä niinkin ikäviä, etteivät meidän valtionvirkamiehetkään enää ole kaikki ihan vapaita tällaisten sivutulojen hankkimisesta.

Meillä on paljon puolustettu uudistilojen lohkomista valtion maista ja yleensä valtion metsämaitten antamista yksityisten nautittavaksi. Ja myöntää täytyy, että tällainen toimenpide on varsin suotava ja paikallaan silloin kun sitä edellyttää todellinen halu uudisviljelykseen ja pellon raivaamisella elämiseen, sekä sopivia viljelysmaita siihen tarkoitukseen löytyy, vaikka kohtakin sen suuntainen uudisviljelys olisi paremmin suotava, että ensin tulisi raivatuksi kaikki se raivaamaton kasvuvoimainen maa, joka jo on yksityisten hallussa ja jota meillä maan väkilukuun nähden on ylenpalttisesti. Mutta tarkkaan olisi valtion omaisuutta lohkottaissa katsottava, mikäli se on mahdollista, onko avun anoja susi lammasvaatteissa vai onko se oikea lammas, joka itselleen todellisessa puutteessa syönnösmaita etsii. Sillä yhtä paljon kuin valtion maista yksityisten käsiin joutuneina on ollut todellista hyötyä, yhtä paljon on niistä nykyisen metsäkeinottelun kaikki sokaisevan rahanhimon aikana ollut molemmin puolin vahinkoakin. Sellaisia esimerkkejä löytyy paljon, ja edellisessä on jo kyllä mainittu, millaiseen kuntoon monet entiset valtion uudistalot ovat sahayhtiöitten käsissä menneet, mutta mainittakoon tässä vielä joku esimerkki, kuinka penniä koetetaan keinotella vähimmällä vaivalla sieltä, mistä sen otaksutaan helpoimmalla heltivän.

Joku aika sitten anoivat Länttä-Tenholan ja Penttilän kyläkunnat Kivijärven pitäjässä, että heille lohkaistaisiin valtionmetsistä lisämaata yhteisesti nautittavaksi, koska heillä on liian vähän maata, laitumien puute y.m. Siihen myönnyttiinkin ja heille lohkaistiin valtion saloa noin 4,500 hehtaria sillä ehdolla, että he metsähallituksen valvonnan alaisina saisivat sitä vapaasti nauttia 50 vuotta, vaan sen ajan kuluttua tulisivat maksamaan siitä veroa. Mutta asia olikin siten, ett'ei tässä ollut mikään todellinen avun tarve eikä toimeentulon parantaminen kysymyksessäkään, sillä kun lohkaisu oli tehty, myydä paukauttivatkin ukot omin päinsä koko tuon laajan metsän miltei puhtaaksi ja pistivät rahat parempiin suihin. Asiasta tosin tehtiin heitä vastaan kanne, mutta vasta niin myöhään, ett'ei heille enää tullut ollenkaan edesvastausta. Nyt on metsähallitus uudestaan ottanut tuon yhteismetsän tarkemman valvonnan alaiseksi ja määrännyt forstmestarin ehdotuksesta sen 10 vuodeksi aivan kokonaan rauhoitetuksi kaikesta hakkuusta, sillä sellaisella vandalismilla olivat sahalaiset tehneet sinne rynnäkkönsä. Kelpaa niiden jälkiä valtion taas paikkailla, ja kasvattaa niille uutta metsää!

Eikä koko asia ole alusta pitäenkään ollut suuresti muuta kuin puhtainta metsäkeinottelua, johon alunaihe ehkä on lähtenyt juuri sahalaisista, sillä parasta aikaa koettavat he saada pohjineen haltuunsa näitä kysymyksessä olevia kyläkuntia kokonaan. Ja arvattavasti he onnistuvatkin, sillä Penttilän kylässä he ovat jo hyvällä alulla — ja niin saavat he koko tuon laajan liikamaankin määräajan kuluttua nautittavakseen.