Meitä tietysti kummastuttaa, että kello saattaa käydä niin päin seiniä. Voisihan sen almanakan ja auringon avulla asettaa käymään edes oikealla tunnilla, jos vaan tahtoisi. Vaan kun siinä talon väkeä alkaa heräillä ja seurata meidän ihmettelyämme ajan tiedoista, kuulemme, ett'ei talossa olekaan almanakkaa ja että se kello käyskentelee siinä vaan niinkuin omaksi huvikseen ja ajan ratoksi.
Kohta on koko talonväki liikkeellä, mutta kaikki ne hyvät asiat, joita tiellä kuvittelimme, jäävät meiltä sentään nauttimatta. Talo on kyllä vieraanvarainen, mutta me emme voi heidän vieraanvaraisuuttaan käyttää, niin kernaasti kuin sen tekisimmekin. Heillä on kaksi "huonettakin" niinkuin jo edeltäpäin tiesimme. Ne ovat pirtin vastapäätä porstuan toisella puolella, ja sieltä luovuttavat isäntä ja emäntä meille vuoteensa, tullen itse maata pirtin lattialle. Huoneet ovat peräkkäin, niin että takimmaiseen on mentävä etummaisen läpi.
Etummainen huone on pimeä, kun emäntä vie meitä sen kautta takimmaiseen, eikä voi eroittaa, mitä kaikkia esineitä siinä on, mutta tavallisella hajuaistilla varustettu ihminen olisi valmis lyömään koko omaisuutensa vetoa, että siinä on jossain nurkassa joku mädännyt raato löyhkäämässä.
Perimmäisessä huoneessa on löyhkä siedettävämpi, mutta siellä on ainakin 40 pykälää kuumaa. Sinne meidät jätetään ja käsketään nukkumaan rauhassa.
Mutta jokainen ihminen on jossain määrin taikauskoinen ja epäilevä — vähemmässäkin kuumuudessa — ja me emme saa rauhaa edes niin paljon, että voisimme ruveta vuodetta koettelemaan, vaikka jo olemmekin paitasillamme ja pyyhimme hikeä otsastamme. Pitäisi saada edes raitista ilmaa oven kautta etummaisen huoneen läpi, mutta siellä on se kauhea löyhkä. — Mitähän siellä on? kun rohkenisi tarkastaa.
Otamme pienen lasittoman tuikkulampun käteemme ja yritämme avata ovea, vaan lamppu sammuu ja me jäämme ihan pimeään.
Uhhuh!
Kopeloimme vapisevin käsin tulitikkuja, löydämme päreen pätkän uunilta ja menemme kuin menemmekin etuhuoneeseen. Työnnämme äkkiä oven porstuaan auki ja sitten alamme pärevalkealla tutkia huonetta.
Nenä ei auta mitään, sillä haju on tasaisesti jaettu koko huoneessa. Olemme valmiit ottamaan vastaan minkä näyn tahansa, ja nyt huomaamme huoneen nurkassa ison ammeen, puolellaan jotain nestettä, jonka pinnalla kelluu paksu homeenkarvainen kuori ja jonka reunat sisäpuolelta ovat samallaisen homeen peittämät. Ammeen korvassa riippuu puinen kauha, jolla näkyy olevan joku tarkoitus nesteeseen nähden. Liikutamme kauhalla vähän ammeen sisältöä. Kuoren alla on siniharmaa vesi ja sitä liikutellessa kohoo pohjalta näkyviin vaaleampia kokkareita ja joitakuita turvonneita rusakoita. Huomaamme, että tämä on juuri sitä samaa särvintä, jota emäntä meille edellisessä talossa oli tarjonnut, mutta tarkastusta tehdessämme ei meillä ole aikaa sitä tarkemmin tutkia, sillä liikutellessa äityy löyhkä sellaiseksi, että ammeeseen saattaa meiltä hyvin helposti päästä särvintä lisää. Aamulla sitten kuulemme, että se on kesällä koottua piimää, joka siinä ammeessa on puoli vuotta mädännyt ja jota pitkin talvea käytetään veden höysteenä "särpimeksi".
Se asia on siis hyvä, epäluulomme on haihtunut, on saatu lämpö takimmaisessa huoneessa laskeutumaan pari pykälää, mutta löyhkä saman verran nousemaan.