Seuraavassa koskettelen vähän lähemmin tätä nykyistä hätää ja muitakin sen kanssa yhteydessä olevia seikkoja niissä pitäjissä, joissa matkustelin.
III.
Sotkamossa, Hyrynsalmessa, Ristijärvellä.
Niinkuin sanomalehtien kautta jo aikaisemmin syksyllä kyllä kuultiin, tuli kaikkinainen sato Koillissuomessa viime vuonna yleensä kurjin koko maassa. Sotkamossakin, jossa poikkeuksena sen puolen maista on joltisenkin paljon väki hyvää maaperää, on sato tullut sellainen, ett'ei siitä kaikitellen kannata paljon mainita mitään. Vanhat miehet väittävät poikkeuksetta, ett'ei 1867 vuoden sato ollut näin huono, sillä silloin oli saatu karjan rehua enemmän ja viljakin ollut laatuaan parempaa. Minä ainakin hiukan epäilen, lieneekö siinä puheessa perää, mutta kurja se on ollut tämänkin vuoden tulo. Ainaiset sateet ja ruoste, jonka täällä päin uskotaan satavan pilvestä ja sen vuoksi ahdistavan korkeita vaaranmaita pahemmin kuin rantamaita, turmelivat kaiken viljan melkein kokonaan. Rukiissa oli kyllä olkea vahvasti, mutta sato siitä on ollut vaan noin kymmenesosa tavallisesta, ja siitä leivottu leipä, jota minulle joka paikassa näytettiin, oli niin mustaa ja katkeraa, että sitä kuuluivat hyleksivän hevosetkin. Ja vaikka vielä senkin leivän — joka ei ole pettua parempaa — tyystin söisi, niin harvalle se sentään kestäisi edes jouluun. Löytyy joku puolikymmentä taloa koko Sotkamon laajassa pitäjässä, joissa sadasta lyhteestä on saatu 50 litraa (tavallinen sato 100 litraa), vaan ei niittenkään viljasta synny säällinen leipä ilman ostojauhoja lisäämättä.
Ohra, joka kesäviljasta siellä päin on paremmin koteutunut, on paikotellen antanut hiukan paremman sadon, niin että siitä sentään saadaan koko hyvää rieskaa ja talkkunaa, mutta enimmissä paikoin on siitäkin sentään tullut kato. Joku harva isäntämies kehui, että hänen ohransa vielä itääkin, joshan sitten itänevät keväällä, kun ruoste niissä vielä talven aikana jatkaa tuhoaan. Kauran viljelys on mitättömän pieni ja kerrassaan hukkaan meni sekin vähä. Perunat taas jäätyivät suureksi osaksi maahan. Mitä rukiin oraita vielä oli näkyvissä ohuen lumipeiton alta, näyttivät ne sentään keskulaisilta ja antavat toivoa tulevalle vuodelle.
Näin on asianlaita ihmisten ravintoon nähden omista tuloista. Mitä karjaan tulee, lienee sille sentään rehua runsaammin, koska lehmiä ei oltu aivan tuhottomassa määrin vähennetty. Heinät kyllä menivät monelta kokonaan hukkaan, jäivät sateen ja tulvan vuoksi tekemättäkin, ja huonoja ne tulivat kaikille, mutta kun olkia tuli runsaasti, toivotaan niillä sentään päästävän eteenpäin. Ja onpa joukossa tullut täysin hyviäkin heiniä — riippuen tietysti paremmista korjuutavoista — sillä useita kuormia sattui vastaani Kajaaniin menossa, eikä niissä tavara näyttänyt ollenkaan huonolta.
Sotkamolaisilla on paikotellen voimakkaita, lepikkoa kasvavia vuorien rinteitä, ja niitä käytetään niittyinä. Heinä niissä kuuluu kasvavan ylen rehevästi, niissä ei ole milloinkaan tulvista haittaa, ja ken vaan sai ne sateilta korjatuksi, hänellä ei ole aivan huutavaa rehunkaan puutetta. Niissä kasvavaa heinää kutsutaankin hyvyytensä vuoksi yleensä "maitoheinäksi".
Sellaiset ovat nykyään lyhyesti mainiten yleiset elämän ehdot Sotkamossa. Jokainen katselee synkkänä eteensä ja kulettaa kaikki vanhat säästönsä kauppiaan jauhoihin, joihin kokee sekoittaa omaa, kehnoa viljaansa mikäli se on mahdollista.
Jauhot eivät entisiin aikoihin verraten ole vielä ollenkaan pakkohinnoissa ja tuskin tulevatkaan. Maksetaan 61 kilon säkistä 14 markkaa, kun sama erä v. 1867-68 maksoi 30 à 35 markkaa. Mutta niitä ei anna kauppias velaksi ja monella on velkaa entisestäänkin. On otettava rahapenni, mistä suinkin saadaan. Myydään lintua, lampaannahkaa, oravannahkaa. Lampaannahoista maksetaan kyllä hyvä hinta, 2 à 2 mk. 50 penniä kappaleelta, ja metsällisten nahat ovat hyvin korkeissa hinnoissa. Mutta metsä on muuten antimillaan kitsas tänä vuonna. Kuuluu löydetyn summissa lintuja metsiin kuolleina ja päätetään niiden kuolleen ruuan puutteeseen, marjoja kun ei ollut. Eikä antanut saalista vesikään. Sotkamon vesistö kuuluu muutenkin olevan kalasta köyhää, vaan kun viime syksynä kaikki työt myöhästyivät, myöhästyi syyskalastuskin ja jäi lopulta tekemättä, kun järvet menivät jäähän.
Siis sekin särpimen apu, mikä ennen on kalasta ollut, jäi nyt saamatta. On turvauduttava merisilakkaan ja ulkolaiseen silliin, mutta nekin ovat mahdottomain rahtimatkain vuoksi kalliita.