Saatetaan sanoa, että irtolaisen ja työmiehen asema on siltä yhtä huono kuin tilallisenkin, kun tilallisilla huonona aikana ei ole antaa hänelle työtä, eikä siis rahaakaan. Tämä olisi kyllä totta, jos he olisivat yksinomaan riippuvia tilallisten töistä. Silloin he totta tosiaan olisivat kaikki samassa kadotuksessa. Mutta niin ei kuulu täällä olevan laita. Eivät he tee talonpojan työtä vähässä tingassa koskaan, eivät niin kauvan, kuin heillä on hiukankin muualta toivoa. Työnpuutetta kyllä huudetaan yleensä, mutta minä olen täysin luotettavilta miehiltä kuullut, että syksymmällä oli Sotkamon kirkolla tarjottu ojan kaivua, jossa tavallisen miehen päiväpalkka olisi ollut kuudelta tunnilta 1: 50 à 2 markkaa, mutta hiukan koeteltuaan lähtivät enimmät miehet tiehensä. Rengin vuosipalkka on kuluvalta vuodelta Sotkamossa, mikäli olen kuullut, keskimäärin 150 à 200 markkaa, vaan maksetaan joukossa aina 280:kin markkaa. Piioille 80 à 120 markkaa ja sitäpaitsi vaatetta y.m. Kesällä on maksettu työmiehille talon ruuassa 12 à 15 markkaa viikolta, vaan nyt talvemmalla tosin enää vaan 3 markkaa. Mutta työmiehistä kuuluu olevan puute aina. He lähtevät ylemmäksi pohjolaan, missä tavallisesti aina on rahallisia tukkitöitä. Hiihtävät Kuusamoon, Rovaniemelle, Kemijärvelle, Tornioon y.m., missä tavallaan on niitten Ameriikka, jotka eivät oikeaan kultamaahan syystä tai toisesta pääse.
"Elättäköön kunta akan ja lapset", on heidän jäähyväis-sanansa, jos heillä perhettä sattuu olemaan, ja kun sitten akka hakee vaivaisapua ja kysytään, missä mies on, vastaa hän lyhyesti ja selvästi: "se on siellä sustensa päällä". Ken saa joltakulta tuttavaltaan oikeasta Ameriikasta "tiketin", hän huilaa sinne.
Näin ovat puheitten mukaan asiat, ja jos täällä tilallisten ja irtolaisten siveellinen kanta pannaan kumpikin vaakalaudalleen, nousee jälkimmäinen epäilemättä varsin keveänä ylemmäksi, kun niitten oikeastaan pitäisi olla tasassa ja kestää yhdessä niin huonot ajat kuin hyvätkin, ennenkuin terveellinen sopu ja yleinen edistys näissä harvaan asutuissa ja kaikkea mahdollista työvoimaa kysyvissä seuduissa todella pääsisi vakautumaan.
Surkeimmalla kannalla nykyään ovat jotkut vakavaluontoiset ja kotinurkkiaan rakastavat pienten mökkien miehet, jotka eivät tahtoisi lapsijoukkoaan jättää eivätkä maailman rantaa repalehtimaan lähteä, kun ovat itselleen jollekulle vaaran kupeelle mökin saaneet ja sen eteen pienen ohra-maatilkun. Niitä näkee joskus sellaisia ja niitä käy enin sääliksi.
Mutta ne ne usein ovat sitkeimpiä kaikista, vaikka niitä on niin harvassa, ja ne ne ovat ikäänkuin jätteitä siitä vanhasta, puhtaasta ja rohkeasta sukupolvesta, joka vaaroista ja vastuksista huolimatta saunojaan erämaihin rakenteli. On liikuttavaa katsella sellaista miestä, kun hän kyynel silmässä kertoo viime vuoden katoa ja näyttää haasialla ohralyhteitään, joissa tyhjät tähkäpäät soikehtivat. Hänellä on tavallisesti perhe suuri, ja usein on viimeinen leipä pöydällä. Mutta hän vakuuttaa, että hän ei kotipaikkaansa jätä, hän ei lapsiaan jätä, hän ei vaaraansa eikä ohramaan tilkkuaan hylkää, vaikka siihen kuolkoon. Hänellä on lehmä navetassa. Lehmän anninta hän vähän saa, ja kun vaan kevääseen pääsisi, niin ei hätää silloin, hän on kuorinut petäjän kylkeä ennenkin.
Parissa niistä salomökeistä, joissa Sotkamossa kävin, puhuttiin tällä tavalla, ja vakuutettu olen, että niissä puhuttiin totta.
Sotkamolaiset ovat muuten päättäneet, ett'eivät he lahja-apuihin turvaudu, ennenkuin viime tingassa, ja siksipä ehkä sieltä onkin vähemmin avunhuutoja kuulunut. Vai lieneekö se tapahtunut siitä syystä, että Sotkamoa on totuttu pitämään vauraimpana kaikista Kajaanin kihlakunnan pitäjistä. Ja onkin siellä joukossa erinomaisen vauraita taloja, joissa viljelykset jo ovat kaikin puolin nykyaikaisella kannalla, vaan missäpä niitä ei aina joukosta jotakuta löytäisi.
Varmin apulähde sille kunnalle niinkuin kaikille muillekin on kumminkin tukkitöistä valtion metsissä.
Mutta se työ loppuu maaliskuulla ja silloin vasta alkaa tukalin aika, jos kohta lienee tukaluutta ennenkin, sillä peninkulmaisille saloille ei kykene ken tahansa tukkitöihin lähtemään.
Keväällä se vasta on kova käsissä. Ja kun silloin vielä alkaa siemenen hankintakin, jota ei kunnassa liene montakaan jyvää, niin arvellaan yleensä, että suuri joukko pientilallisia silloin tulee pakosta sortumaan. On myös kuulunut olevan aikeita pyytää yleisistä varoista lainaa maanviljelystöitten teettämistä varten. Se annettaisiin pienemmissä erissä tilallisille, heidän teettääkseen parannuksia viljelyksissään. Sellaiset lainat olisivat yleensä koko pohjan perillä suotavimpia kaikista, kunhan sitten vaan valvotaan, että ne todella tulevat tarkoitukseensa käytetyiksi, sillä ei nälkä sinä ilmoisna ikänä lähde metsän haaskuulla eikä tervanpoltolla enää nykyisissä oloissa, jos tuo niillä lieneekin ennen vähän loitompana pysynyt.