Tultiin erääseen mökkiin. Lämpimässä, vaan kamalan likaisessa mökissä oli neljä lasta, yksi melkein aikuinen, joka viime vuoden sanoi olleensa palveluksessa, vaan nyt istui kotosalla ja kiikutti kehdossa pienintä sisaruksistaan. Isä ja äiti olivat kotoa poissa, äiti vastikään lähtenyt. Vartaassa oli neljä leipää, ostojauhoista, ja kuumalla kiukaalla kahvipannu. Pöydällä kaksi paria kuppia, joista juuri näytti kahvia juodun. Seuralaiseni nolostui huomattavasti, kun minä naurahtaen osotin kuppeja. Tämä olisi ollut anteeksi annettavaa, vaan kuinkas kävi, kun tultiin takaisin tämän säätyhenkilön luo. Siellä oli sama mökin eukko kyökissä rouvalle surkeasti itkien valittamassa, että he kuolevat tuohon paikkaan, ei heillä ole enää palaakaan suuhun pantavaa!
Toisessa mökissä, jossa käytiin, joutui mies valeesta kiinni. Kun kuuli, että minä olin Helsingistä, luuli hän kai minun nyt tuovan heille apua ja alkoi väittää, ett'ei hänelle ole vielä annettu kuin 10 kiloa. Katossa oli kumminkin leipänä enemmän kuin 10 kilon jauhot, ja seuralaiseni sanoi varmaan tietävänsä, että enemmän hän oli saanut. Sitten alkoi mies näytellä minulle housuja ja liivejä, jotka hän edellisenä päivänä oli "kometiialta" saanut. — Nämähän ovat kauhean suuret minulle, mitä minä näillä, valitteli hän.
Minä en voinut antaa hänelle sen parempaa selitystä asiaan, kuin sen, että on hyvin vähän luultavaa, että Helsingin räätälit tulisivat tänne itsekustakin mittaa ottamaan, sillä Helsingistä päin housut olivat tulleet.
Tällaiset pienet "hätävalheet" ovat ylimalkaan poikkeustapauksia, eikä niitten vuoksi tarvitse kenenkään kylmetä avun annissaan, mutta pahempi on mielestäni ylettömän kahvinjuonnin laita silloin, kun leipäkeinoissa täytyy turvautua muitten ihmisten armeliaisuuteen. Sen käytäntö on tullut yleiseen niin rajattomaksi, että sitä — harvinaista kyllä — jo moittivat kauppiaatkin. Siitä on tullut sellainen himo-aine, että löytyy kahvijuoppoja, jotka täydelleen muistuttavat viinan, morfiinin y.m. orjia. Kerrotaan, joshan lienee totta, että Ristijärven yhteisostotoiminta alkoi kahvitilauksilla ja niitä olisi viime vuonna tehty lähemmä pariinkymmeneen tuhanteen markkaan. Tänä syksynä se tietysti on vähennyt, koskapa pannujakin jo on takavarikossa, mutta Hyrynsalmen puolella kerrotaan kumminkin eräänkin kauppiaan tässä syksyllä myöneen lyhyen ajan kuluessa 25 säkkiä samaa tavaraa.
Tällaisissa oloissa soisi kernaasti näkevänsä enemmän lujuutta kansassa itsessään, kun ajattelee sitä hartautta ja uhrautuvaisuutta, jolla etelä-Suomessa yksin työmiehetkin kantavat roponsa tälle nälän uhrialttarille.
IV.
Suomussalmessa.
Suomussalmi, eli niinkuin itse paikkakunnalla useimmin sanotaan: Kianta — siinä nimi, joka viime vuosikymmenen kuluessa on eräässä suhteessa tullut kuuluisammaksi kuin mikään muu kolkka koko Suomenmaassa, ja onpa tänäkin vuonna tämä sama nimi taas nähty melkein joka päivä jokaisen sanomalehden palstoilla ensimmäisenä kaikkien niitten joukossa, joihin hätäaputoimi saa kohdistaa huolenpitonsa.
Tahdon lyhyesti mainita tämän pitäjän aseman, ja huomatkoon jokainen siitä, millainen se on ja mitä edellytyksiä sillä on liikkeeseen, yleiseen vaurastumiseen sekä moniin nykyaikaisiin vaatimuksiin nähden. Pitäjä on pinta-alaltaan lähes yhtä suuri kuin puoli Uudenmaan lääniä, eikä siinä sentään tähän saakka — eikä juuri nytkään vielä — ole löytynyt minkäänlaisilla kesä-ajoneuvoilla kuljettavaa maantietä enempää kuin 22 kilometriä, se ainoa maantien pätkä, joka Oulusta tullen päättyy Kiantajärven rantaan. Siinä se on tien pää, siinä erämaa edessä, ja kirkkokin sekä kirkonkylä vasta järven toisella rannalla. Lähin suuremman liikkeen keskus — Kajaania lukuunottamatta — ja lähin rautatie on Oulussa, johon on matkaa 200 kilometriä — kesän talven hevosella kuljettava kautta vuorisen Puolangan, sillä mitään molempiin suuntiin kulkukelpoista vesireittiä ei löydy, joet kun kaikki ovat täynnä suuria koskia. Lapset kastetaan kinkerimatkoilla puolen vuoden vanhoina, ja samoilla matkoilla siunataan vainajien maalliset jäännökset, pitäjän saloilla kun näet löytyy kolmessa eri kohdassa varsinaiset hautuumaat, joissa vainajat saavat odottaa sitä otollista hetkeä, jolloin pappi sattuu paikalle pääsemään.
Sellainen on pitäjä, sellainen on Suomussalmi järvineen, vuorineen ja rämeineen, joiden yli polut kulkevat porrassiltoja pitkin talosta taloon, kylästä toiseen halki raakojen erämaitten. Sellainen on paikka, joka nälkäseuduista on suurimman maineen saanut. Toinen osa petäjiä on kuorittu tervoiksi, toinen osa leiväksi, on viljelty pieniä peltotilkkuja, otettu riistaa metsistä, nostettu vesistöistä muikkua, siikaa, harria — ja eletty on ja enennytty ja hiljalleen kituutettu vuosisatoja, milloin paremmin, milloin huonommin, vaan viime aikoina on tultu äänekkäiksi, niinkuin jokainen tietää, eikä suinkaan aiheettomasti.