Useimmille annettiin, kelle koko säkki, kelle puoli, kelle vaan kilokaupalla, ja paljon jaettiin vaatettakin, vaan pyörrytettiin siitä joku vankka miehen karilas ja joku pyylevä eukko niine hyvineen takaisinkin ja käskettiin työhön.
Kellä oli käsitöitä, se sai aina, vauraampi kohtuhinnan, köyhempi runsaamman. Ja niin se pitää käydäkin, että avun saannista on jotain vastavuoroksi tehtävä sen, ken jotain tehdä jaksaa, sillä ihmisessä ei saa almujen annolla tukahuttaa itsetietoa omasta edesvastuustaan henkensä ylläpitämiseksi, vaikka toiselta puolelta taas ei tällaisia hätätöitä saa ottaa vastaan keltä tahansa, sillä silloin voi se muuttua suoraksi keinotteluksi, kuten ennen hätävuosina on tapahtunutkin, ja josta tavasta nyt vielä ovat pahat seuraukset nähtävinä. Kaikki avunanto käy nyt toiseen tapaan ja tarkemmalla valvonnalla kuin ennen, ja työtähän sitä on jokaisen tehtävä, koska jokainen siellä yleensä työnpuutetta elatuskeinokseen valittaakin. Mutta millä kannalla on siellä kotiteollisuus? Kurjalla! Tuodaan rekeä, lapiota, lusikkaa, astiata, vaan minä en monesta niistä maksaisi homehtunutta äyriä. Sellaiset esineet kuin verkot ja sukset ovat jommoisiakin, joukossa hyviäkin, vaan eivät suksetkaan sentään ole hetikään sellaisia, jommoisia odottaisi näkevänsä seudussa, missä ne ovat melkein ainoina kulkuneuvoina.
Käsiteollisuuden opetusta ruvetaan meillä kyllä kiireellä ja innolla harrastamaan joka kerta juuri sillä hetkellä, jolloin hätä on suurin, vaan siihen se oppi ja harrastus taas laukeaa, heti kun hätä on ohitse. Ei päästä taitureiksi koskaan, ei kyetä milloinkaan kotiteollisuuden alalla tekemään mitään sellaista, millä olisi kauppa-arvoa kotinurkkia ulompana. Kun teoksia sitten myydään, menevät ne usein huutokaupoilla melkein polttopuun arvosta, ja sentään olisi samoista aineista ja samalla vaivalla — helpommallakin, jos kätevyyttä olisi — voitu saada monta vertaa suurempi summa vastaisten hätäaikojen varalle kasvamaan. Suksitehdas on kyllä perustettu erään yksityisen hommasta Suomussalmeen, mutta se on tehdas, se on yksityisen afääri, eikä tietysti suurestikaan edistä kotiteollisuutta. Meriläisten airoja esim. voisi yleensä siellä päin tehdä mielestäni kannattavasti, kun vaan olisi hyvät mallit ja osattaisiin niitä tehdä, sillä siellä on kyllä kuusimetsiä ja lujanlaatuista puuta. Mutta tämä, niinkuin kaikki muukin teollisuus, saattaa siellä muutamaksi vuosikymmeniseksi riutua näkymättömiin, kunhan Leppikosken massatehdas Kajaanin seudussa valmistuu. Silloin ei tarvitse kotiteollisuutta muuta, kunhan jokainen osaa pistää kirveensä silmään sellaisen kalikan, että se omissa käsissä pysyy.
Kun enimmät männiköt yksityisten metsistä ovat pitkitetyllä tervanpoltolla hävinneet ja kuusipuu voittanut enemmän alaa, tulevat tietysti vasta perustettavat massatehtaat ostamaan siellä päin summissa maatiloja pohjineen päivineen. Niitä he kyllä tulevat saamaan, ehkä Ameriikan "tiketin" hinnoilla, sillä halullisia myyjiä, löytyy vaikka kuinka paljon, ja esimerkkiä siihen suuntaan on jo olemassa Hyrynsalmen puolella.
* * * * *
Koska avunanojain ja hätätöitten paljoudesta päättäen puute tässä pitäjässä tuntui olevan suurempi kuin missään muualla niistä seuduista, joita siihen saakka olin kulkenut, päätin painautua syvemmälle erämaahan, katselemaan taloihin ja mökkeihin, miltä elämä heillä siellä kotonaan näyttäisi.
Pariin suuntaan kuljin halki pitäjän kirkolta lähtien, ja niille matkoille pyydän nyt vaivata lukijaa mukaani.
Lähdin ensiksi ajamaan itäänpäin, Parvavaaraan Venäjän rajalle, jota kautta rajantakaisten karjalaisten Valtatie kulkee Kajaaniin ja Ouluun. Vaan ihmisasuntoja on silläkin taipaleella niin harvassa, ett'eivät havaintoni olleet erittäin rikkaat. Ja mahdotonta on poiketa päätieltä kaikkiin syrjätaloihin, niihin kun on monen neljänneksen ja kokonaistenkin penikulmain matka. Hyvästi loppuisi yhden talven keli, ennenkuin niissä kaikissa kävisi.
Ensimmäinen talo, joka suorastaan matkan varteen sattui, oli Haukilan talo, puolitoista penikulmaa kirkolta. Tämä seutu kuuluu Vuokin kylän pohjoisosaan, jonka kylän eteläpuolta pidetään pitäjän varakkaimpina seutuina, ja samaa Haukilaa sanotaan taas pohjoisosassa varakkaimmaksi. Ja oli siinä varakkaisuuden merkkejä ompelukone ja paperit kammarin seinissä sekä yksi vuode kammarissa, vaan ei minun silmääni paljo muuta. Karja oli vähennetty puoleksi, jauhoa hankittu Oulun porvarilta ensikesäisen tervakaupan päälle velaksi, selvää leipää syötiin lihalla ja maitovellillä höystettynä. Puutetta ja velkautumista valitettiin, minkä kuunnella jaksoi, sekä työpalkkojen korkeutta. Yksi oli jätkä (s.o. päiväläinen) kokoamassa tervaspuita. Muusta työnhommasta en kuullut mitään puhuttavan, enkä nähnyt jälkeä. Olen edellä maininnut erään Sotkamolaisen lannantekopuheista, mutta Suomussalmen kulmalla tulin sen asian, niinkuin koko maanviljelyshommain suhteen yleensä sellaiseksi Tuomaaksi, ett'en ensi hopussa ottanut heidän puheitaan korviini, vaikka niitä olisin kuullutkin.
Haukilasta lähdettyä on taloja tien varrella hiukan taajemmassa, noin parin, kolmen neljänneksen välimatkoilla rajalle saakka.