Ensimmäinen on Saukkovaara, kahtia viljelty talo. Siellä päin on aivan yleistä, että taloja viljellään useammassa osassa, oman keskinäisen suostumuksen nojalla ilman muuta maamittarin jakoa, kun niitä ei jakseta yksin viljellä, ja osakkailla on kullakin omat asuntonsa, tavallisesti samalla mäellä kaikki.
Saukkovaara näytti jo varsin kurjalta Haukilaan verraten. Ihmiset, niin aikuiset kuin lapsetkin, kalpeita ja kituvan näköisiä. Luottoa ei ole, vanhaa velkaa porvarillekin niin paljon, ett'ei enää saanut uutta tervakontrahtia. Yksi on hevonen (niinkuin useimmilla koko Suomussalmen laajassa seurakunnassa), viisi lehmää on pantu lihaksi, viisi kituu navetassa. "Ruomuja" (viime vuoden eloa) on syöty syksystä, vaan tuli tauti. Niihin sentään totuttiin, ja kun saatiin aina väliin joku kilo ostojauhoja velliksi ja lihaa on särpimen avuksi, niin henki on pysynyt. Nyt oli saatu 50 kiloa komitean jauhoja ja niistä tehty leipää puoleksi ruomuilla sekoitettuna, joka leipä minun suussani oli kovin katkeraa. Tulva esti kalanpyynnin kesällä. Pitäisi saada ainakin tuhannen markan velka, ennenkuin saa 10-henkisen perheen kesään elätetyksi. Pitäjän pohjoispuolella, 10 penikulman päässä, alkaisi kyllä tukkisavotta, vaan millä sinne menee, ei ole eväitä. Kahviverstaat olivat talossa seisauksissa.
Seurasi sitten Parvavaara, neljässä osassa viljelty talo. Yhteen kun mentiin sisään, kokoontuivat siihen heti toisten eläjät kaikki. Vaaralla elää noin 40 henkeä, enin osa lapsia. Parvavaarassa näytti elämä vankemmalta ja kahvipannu oli täydessä toimessa, vaan leivän puutetta siinäkin huikeasti valitettiin. Vielä oli talossa joku puhdas leipä, velkajauhoista leivottu.
Siinäkin tuli puheeksi rahatyöt, työpalkat y.m. Jätkä muuan, vankka mies näköjään, joka siihen lähettyville hommasi omaa mökkiä, otti pian sanavallan kokonaan haltuunsa, alkaen karkeasti ja kovin sanoin moittia hätäaputoimia ja huonoja työpalkkoja. Hänkin oli hakenut apua, vaan vallesmanni ei antanut, käski työhön. Ja mitä tarjosi? Markkaa tarjosi halkosylestä (syli täällä on neljättä osaa pienempi kuin tavallisesti etelä-Suomessa käytetään). Sillä ei eletä, hän tuli pois. Tappakoot suoraan!
Minä kysyin, mitä on maksettu hyvinä aikoina syleltä kotihaloista.
Markka viisitoista penniä on maksettu.
Oliko hän sillä ennen hakannut?
Oli kyllä sillä, vaan yhteen markkaan ei hakkaa. Ja kehnot on aputoimet täällä. Mutta rajan takana autetaan. Viime kilovuonnakin (nälkävuonna) annettiin siellä koko säkki jauhoja henkeä kohti.
Kyytimieheni ja osa muitakin läsnäolijoita alkoi väittää sitä ilmeiseksi valheeksi, vaan jätkä ei siitä huolinut, pysyi väitöksessään vaan ja puhui rajan takaa muitakin ihmeellisiä asioita.
Ukot alkoivat keskustella rahtiajosta, jota tehtiin Oulusta Kiannalle. — Tuoda rahtikuorma kahdenkymmenen penikulman päästä ja saada siitä korkeintaan 50 markkaa. Senhän syö eväinä!