Lahden toisella puolella on Hiltuniemen torppa, jossa on isompi pirtti ja porstua edessä.
Astun porstuaan. Siinä on mylly käynnissä. Vasta vuoltua koivun kuorta on porstuassa iso vasullinen, ja vanha, 75 vuotias eukko jauhaa käsinkivillä samaa tavaraa, ennen keitettyä ja kuivattua. Kalmaan valuu kivien välistä hieno, kellahtava jauho, näköjään melkein kuin Fatzerin kaakao!
Siinä on syntyä sama temppu kuin Honkisaaressakin, ja pahasti vavahtelee mummon leuka ja suu, kun hän kertoo sitä onnettomuutta, ett'ei keväällä ymmärretty petäjiä kuoria, kun odotettiin jotain omastakin pellosta. — Heillä oli kylvöjä itsellä. — Tämä koivun parkki on ylen katkeraa vanhalle, eikä sillä kunnossa pysy lastenkaan vatsat. Minä myönsin sen täydelleen, sillä Honkisaaren leivästä oli jäänyt joku karkeampi kappale hampaani väliin ja karvasteli siellä vielä.
Lehmä ja hevonen oli torpassa, ja joku nuorempi mies, mummon poika, vaiko vävy sitä en kysynyt — oli parhaillaan kyselemässä tukkitöitä. Hevosella oli samana aamuna aijottu lähteä siirtämään koko Honkisaaren joukkoa mierolle, vaan kun sattui kova pakkanen, - 30 C. — niin oli homma lykätty tuonnemmaksi, koska lapsilla ei ollut vaatteita. — Heitä käy niin sääliksi, vaan ei voi auttaa, sanoi mummo.
Seurasi sitten kahden neljänneksen päässä Pesiön isonlainen talo, kahtia viljelty. Tervan poltto kummallakin lopussa, kun on metsäkin lopussa. Ruunua moitittiin, että on antanut liian vähän metsää! Toisella puolella väkeä 5 henkeä vaan, toisella 10. Siinä istuin ja söin, missä oli viisi. Kahdeksan nautaa oli heillä teurastettu ja kaikki liha säilytetty omaksi tarpeeksi. Säästöjä ei ole mitään, mutta velaksi on saatu jauhoja, ja tukkitöitä kuulustellaan. Kahvi keitettiin paksua kuin velli, kamalan väkevätä.
Siitä kahden neljänneksen päässä sivulla Mäntyniemen torppa, jossa korjattiin kesällä vanhan tavan mukaan petäjää, ja sillä jatketaan leipää. Valitetaan sitä, että kesäiset ansiot olivat huonot, kun tilalliset eivät tulvain vuoksi kyenneet pitämään työssä.
Sitten seuraavat talot matkan varrella ovat Parkkila ja Tolonen, Alanäljängän kylää, kolmen ja puolen penikulman päässä kirkolta.
Parkkila on vankan näköinen talo, joka kylvää vuosittain 7 tynnyriä ohraa ja yhden ruista. Viljaa ei käytetty ollenkaan riihessä tänä vuonna, mutta isännällä on luottoa ja on saanut jauhoa tarpeeksi.
Tässä talossa kuulin paljon valitusta monesta muustakin asiasta kuin huonosta vuodentulosta yksin, ja kaikenmoisia ikäviä ja hämäriä toiveita lausuttiin. Siinä sattui olemaan eräs metsänvartija Ylänäljängältä, joka kertoi itsellään olevan hyvää maata, neljä lehmää, ja nurmenviljelyksen "luottavan hyvin".
"Mitä ne sitä viljaa viljelevät, kun ei se kumminkaan hyvilläkään vuosina riitä enempää kuin Mikosta Kekriin, viljelkööt nurmea", tuumaili metsänvartija, mutta samassa kuului toiselta puolen pirtin jäykkä vastaus: "ei se kaikilla luota, on tuota koetettu".