Tolosen talo samalla mäellä on kurjassa kunnossa. Kylältä lainaillaan jos saadaan, luottoa ei ole. Hevosta ei ole siinä talossa, lehmiä on neljä, ja neljä on teurastettu, vaan osa lihoista vaihdettu Oulussa jauhoihin.
Seuraa sitten Säynäjänniemen talo, puolen penikulman päässä edellisistä. Lähellä taloa on mökki, jossa, paitse omia asukkaita, asuu "huonemiehenä" muuan jätkä perheineen. Elämä on jommoisenkin näköistä, vaikka kovaa puutetta valitetaan ja komiteaa moititaan. — Se on niin etäällä, kirkolla saakka, eikähän sieltä mitään saa. Lähipaikkaisille vaan jakavat ja omaksi hyväkseen käyttänevät, koska kuuluvat vaatteistakin sanoneen, että ne ovat köyhille liian hyviä, ja ovat niitä varakkaille ostettaviksi tarjonneet. (Tavallinen moitevirsi hätäapuhommista). Perheet eivät ole mökissä asujilla suuret. Miehet ovat ruunun porrastustyössä ja saavat Smk. 1: 80 päivältä, "vaan huono se on palkka, kun siihen vielä täytyy oma ruoka pitää. Ei sillä elä" valittaa jätkän vaimo. Hän on sentään lapsineen auttavan hyvissä vaatteissa ja paahtaa parhaillaan kahvia.
Tulen Säynäjänniemen taloon. Talo on jotensakin vankan näköinen ja pihalla näkyy tavallista enemmän hevosia ja suksia, pirtti on täynnä miehiä. Kyselen mikä siinä on kokous ja saan kuulla, että siinä jaetaan haluaville puita ruunun metsästä.
Olin tullut yli rajan Hyrynsalmen hoitoalueelta Kuusamon alueelle. Lieneekö Hyrynsalmen alueella Kiannan puolella jo jaettu näitä puita, tai vastako jaettanee, siitä en tullut ottaneeksi selkoa, mutta Kuusamon alueella niitä nyt jaettiin, ja kuulin, että sen piirin forstmestari oli jo aikaisemmin syksyllä heti ruvennut tällä vallassaan olevalla keinolla lieventämään hätää. Kun ken saa luvan näihin ruunun puihin — niitä annetaan noin 50 à 100 kappaletta itsekullekin, aina asianhaarain mukaan niin on hän siksi kerrakseen pelastettu. Hän lähtee Ouluun, tekee siellä kaupan porvarin kanssa luvassa olevista puista ja saa niitä vastaan etukäteen jauhoa. Sitten on hänen talvella laitettava puut "kaluiksi" ja vietävä määrättyyn uittopaikkaan.
Näitä puita nyt jaettiin tällä kohdalla Kuusamon piiriä ja takuukirjoja tehtiin. Talon isäntä on ruunun metsänvartija ja hänen ne on leimattava.
Minut viedään kammariin ja esitetään eräälle kovaääniselle herrasmiehelle, joka on yksinään kammarissa ja jota sanotaan ruunun metsäntarkastajaksi. Herra käskee tuoda minulle "hätävelliä", jos vaan sitä haluan, vaan itselleen teetä. Kumpaakin tuodaan, minulle kahvia mahdottoman suuressa amerikalaisessa kupissa. Pöydällä on kolmessa pullossa jotain kirkasta, valkeaa nestettä, jota herra nimittää "hätäliemeksi". Hän käskee minun sillä ohentamaan velliä, jos se on liian paksua. Minä tyydyn pelkkään velliin. Hän on karkean leikkisä mies, ja minä haistelen asiain kulusta, että pullot olivat ilmestyneet pöydälle ukkojen toimesta, jotka olivat tulleet puitten saantaan.
Mutta ennenkuin kaupoista puhuttiin mitään, piti toimitusmies asianomaisille jotensakin tuiman nuhdesaarnan, josta minun sallittanee lainata muutamia kohtia, koska kerran olen ruvennut tätä välinäytöstä matkaltani kuvaamaan.
— Nuoran pätkää te tarvitsisitte, ettekä hätäapua. Selkään teitä pitäisi antaa, se olisi paras apu. Häh? Kyllä minä teidät tunnen, kun olen kolme vuosikymmentä teitä katsellut. Ette viitsi muokata pelloksi edes omien portaittenne pieliä, vaikka niitä sata vuotta olette lannoittaneet. Minun pitää teille yhtenään ruunun metsästä puita jakaa. Ja mitä teitte te ruunun metsille, häh? Poltitte ne, ja mistä minä nyt annan teille puut, vaikka minun yhä pitää olla teille Pellervona.
— Mekö oisimma ruunun mehtät polttaneet?
— Poltitte kolme penikulmaa pitkältä ja kolme leveältä. Ette viitsineet kuloa sammuttaa.