— On siinä niin paljon perää, että alkusammutus oli laiska, todisti isäntä. Vaan tulipa sitten kiire, kun oli palaa talot.
— Jo toki silloin, myönnyttelivät ukot.
Lähellä Säynäjännientä on Ahoniemen ruununtorppa. Siinä asuu kaksi vanhusta kunnan elätettävänä. Naurisvelliä syövät ja leipää on, mutta kahvia ei ole.
Tulemme sitten muutaman neljänneksen ajettuamme Raappanaan, jossa on viisi taloa. Köyhyyttä valitetaan, herroja ja hätäaputoimia moititaan. — Lähellä on maantienteko, vaan siinä ei anneta työtä kuin valituille! — Komitea ei anna apua! Ruunun puita on otettu. Yhdessä talossa, jossa viivyin enemmän aikaa, on isäntä hyvin vanha, emäntä luuvaloinen, makaa vuoteessa ja pölläyttelee aimo sauhuja nysäpiipusta (siellä tupakoivat vanhemmat naiset kaikki). Talossa on kaksi aikuista tytärtä, toinen paistaa leipää, toinen paahtaa kahvia. Pirtissä istuu kokolailla reippaan näköinen eukko, kylän elätti ja hieroja, sekä perheetön ihminen. Hän moitti komiteaa ja kaikkien yksityistenkin aputoimien kehnoutta pahimmin kaikista, syleksien ja sytytellen piippuaan.
Lähdemme taas ajamaan ja saavutamme vanhan naisen, joka hiihtää edellämme kontti selässä. Nainen tarttuu rekemme selkälautaan, seuraa siinä meitä suksillaan sujutellen, sivakkain kärkipuolet kulkien reen alla. Valittaa uupumista. Vuorokauden on hiihtänyt ja saanut Oulusta palaavilta jonkun kilon jauhoja kokoon. Kotona on mies ja lapsilauma, vaan ei sinne hänen lähtiessään jäänyt syötävää mitään. Hellittää jonkun neljänneksen meitä seurattuaan erään mäen alla kätensä reen selkälaudasta, ja kääntyy siitä sujuttelemaan entistä latuaan rämeiselle suolle, kotiinsa päin.
Leinosen vaarassa, joka sitten seuraa, on muutamia vauraampia taloja. Siinä on ihmeeksi ja poikkeuksena paikkakunnalle ruvettu viljelemään suota nurmena. Suo niin hyvää, että onkilieroja kasvaa. Sivummalla olevassa Nivan talossa kuuluu myös viljellyn nurmea, ja on se luottanut niin hyvin, ett'ei tänäkään vuonna ole hätäpäivää.
Leinosesta lähtiessä on erään lahden perukassa Myllylän ruununtorppa. Mies on Käyrässä "kasakkana" (jätkänä) ja saa 50 penniä päivältä talon ruuissa. Kotona on kurjassa mökissä vaimo ja kuusi puolialastonta lasta. Siinä täytyy minun taas katsella vaikeaa, hermostunutta itkukohtausta. Ainoa lehmä on syksyllä myöty velasta, viimevuotisesta ruunun arennista, Smk. 25: 60, on haastettu oikeuteen, kaksi kappaa on perunoita, puolukan kokoisia, jälellä. Olkia tuli omasta pellosta, joilla koettaa kiduttaa kahta ruokkolehmää, ja samoilla oljilla on jatkettu omaa leipää. Komitealta on saatu vähän jauhoja, ja niitä vastaan pitäisi tehdä kaksi työrekeä. — Vaan kun on kiuvaskin niin pieni, ett'ei siinä voi edes jalasta hautoa. Kahvista ei puhettakaan, eikä komiteaakaan moitittu.
Ajamme penikulman verran mitä jylhintä saloa ja saavumme Huokausvaaran ruununmökeille, kaksi mökkiä, jotka ovat oikeastaan Taivalkosken puolella rajaa. Olkea syöty siinäkin, vaan kun tässä syksyllä kahteen mieheen kaatoivat karhun, joka kymmenittäin oli paikkakuntalaisten lehmiä raadellut, niin saatiin siitä sentään leivän apua. Vanha ukko kuorii pihlajan oksia lehmän rehuksi, kaksi vanhempaa naista askartelee leivän leivonnassa, piiput hampaissa.
Tästä tulemme jonkun neljänneksen päässä olevaan Pekkalan taloon. Emäntä, jo vanhanpuoleinen nainen, hiihtää salolla vastaamme kelkka perässä, kelkassa kirves, ja sanoo menevänsä pihlajia noutamaan. Kehuu niitten kuorista keitettyä vettä erinomaiseksi mausteeksi huonoihin heiniin ja muutenkin voimakkaaksi ravinnoksi lehmille.
Pekkalasta ajamme sivu ja käännämme matkamme eräälle Maanselän sivuhaaralle, joka eroittaa Oulun ja Iin vesistöt toisistaan, ja tulemme Piispajärven kylän alueelle, jota kylää kaikkina aikoina on pidetty Kiannan huonoimpana, ja joka se peittelemättä sanoen tänäkin päivänä on.