Vihdoin otti hän kupin ja asettui istumaan minua vastapäätä pöydän toiselle puolelle. Siinä vasta sain tilaisuuden häntä lähemmältä tarkastaa. Hän oli jo vanhanpuolinen ihminen, mutta niin läpi hyvän ja viehättävän näköinen, niin täynnä luontoperäistä hienoutta, että se tuhanteen kertaan voitti kaiken sen, mitä "hienoudella" suuren maailman pauhinassa tarkoitetaan. Eikä hän kuitenkaan ollut koskaan liikkunut kotipitäjäänsä ulompana.
— Minä nyt sinulta, matkamies, otan, kun sinä hyvällä tahdolla pakotat, mutta tule sinä meille parempana aikana, niin minä sinua kestitsen, minä tsajut keitän ja piirakat leivon, minä sinua hyvänä pidän, puhui hän siinä istuissamme.
Aloin kysellä häneltä yhtä ja toista vankasta Miihaili vainajasta.
Hän innostui kertomaan appivanhuksestaan, jota hän oli loppuunsa saakka hoitanut, jonka tässä samassa tuvassa oli kuolettanut, ja puhuessaan hän jo muutaman runosäkeenkin väliin hyrähti. Minä en voinut irroittaa katsettani hänestä, ja hän oli minusta niin lempeän kaunis, tämä Miihaili vainajan miniä, kun hän siinä istui edessäni huntu päässä ja otsalla hopearihmalla kirjailtu vanne, niinkuin suruista tehty puhtain runo olisi hänessä pukeutunut naisen haahmuun ja ilmestynyt vanhoilta ajoilta vielä minun silmin nähdäkseni ja hetkeksi ihaillakseni — - —.
* * * * *
Portailta alkoi kuulua jalkojen koputusta ja runolliset tunteet haipuivat. Sisään tuli kaksi naista, astuivat keskilattialle, ristisivät siinä hartaasti silmänsä kumartuen tuvan peränurkkaan päin, tekivät sitten "terveensä" ja emäntä otti heidät "terveinä tullehiksi" käskien istumaan.
Naisilla oli asiata minulle. Oli jo kylässä kuultu, että Saareen oli tullut vieras herra Suomen puolelta, ja he olivat lähteneet hakemaan minulta apua, toinen sairaalle lapselleen, toinen miehelleen.
Enhän minä osannut heille mitään, vaikka olisin tahtonutkin. Asia kuitattiin tsajulla ja muutamalla lantilla, ja he toivottivat minulle vastavuoroon jumalan ja tsaarin siunausta.
Mutta tuskin oltiin siitä selvitty, kun tuli taas pari naista samoille asioille, mukanaan muutamia lapsia. Ja kohta alkoi niitä lappautua yhtämittaa, pelkkiä naisia ja lapsia, sairaita ja terveitä, niin että pian oli koko tupa täynnä. Kun näillä Karjalan naisilla miltei poikkeuksetta on vielä jokaisella tavattoman herkkä kielen kanta, niin arvaa sen, mihin pulaan olin joutunut. Teet ja sokerit loppuivat pian, lantteja ei sopinut liioin tuhlata, kun niitä ei ollut ylimääräisiä mukana, ja pian huomasin asemani varsin tukalaksi ja mahdottomaksi puolustaa.
Siitä täytyi tavalla tai toisella peräytyä.