— Elkää menkö, elkää lähtekö.
— Perttuseenko menet yöksi, herra? A me sinne tulemme — —
— Jos teillä tarvetakin lienee, niin kyllä — pyytääkin osaatte, sanon minä melkein jo tuskastuneena.
— Ka emme mitään pyydä. Katsomaan edes tule — —
— Jääkää nyt reestä! Ei tästä päästä teille eikä muualle.
— Vie Perttuseen minut reessä, minä siellä tyttöni sairautta puhuisin. Sitä kouristaa, koukkuun vetää — —
— Emme me tänne yöksi jää, pois lähdemme Suomen puolelle, sanon vihdoin minä, kun ei muu näy auttavan. — Käännähän Vasonvaaraan päin!
Kyytimies ymmärtää kyllä yskän. Tietäähän hän, ett'emme voi sitä päätä lähteä, kun meillä on matkatavarat ja eväät Perttusessa, mutta hänkin alkaa kysellä joukolta, niiltä kohtaa siitä tie kääntyy Vasonvaaraan. — Ajamme tästä läpi yön Raatteeseen takaisin, sanoo hän.
Joukko jää vähitellen reestä, kun näkee, että me todella alamme pyrkiä salolle päin. Me ajamme jonkun matkaa Vasonvaaraan viepää tietä, vaan kun tulemme siellä erään mäen alle, irroittaa kyytimies porokellon aisasta ja me palaamme hiljaa Perttuseen.
* * * * *