Veljekset olivat olleet Linnalla Tuomaan markkinoilla ja verojyviä viemässä, olivat alkaneet jo siellä iloisen joulun ja sitten jatkaneet sitä vielä kotiin tultuaan yhteen menoon pari päivää, jouluaattoon saakka.
Se oli siihen aikaan hyvin tavallista tuollainen rento elämä, sillä joka talon kodasta tupruili yötä päivää pannun savu melkein koko talvikauden, ja joka ei miehisistä miehistä ollut jollain erityisellä tavalla "herännyt", siltä usein luiskahti hyvin helposti kokonainen viikkokin annakasta, solahti miehen tietämättä huimassa humalassa, niinkuin hämärä uni.
Vaari, Matin ja Eeron isä, joka oikeastaan vielä piti peräsintä talossa, oli vihdoin kolmantena päivänä närkästynyt poikainsa lallatusta, kun nämä eivät saaneet edes jouluheiniä kotiin tuoduksi. Ja ylen pahaa oli jo puhunut muorikin sekä Eeron emäntä.
Kaksi raavasta miestä talossa, ja pitääkö minun vanhan vapisevan tästä lähtemän jouluheinään, oli vaari morissut, asetellessaan puhtaita joulupäreitä ristikolle pirtin lakeen.
— On niissä miehiä meidän veljeksissä! Pitääkö tästä akkain lähteä heiniä pyhiksi noutamaan? Tuo heti aitan avain tänne! oli muori, veljien äiti sähissyt ja temmannut suuren avaimen Eeron kädestä, kun tämä taas oli hoippuroinut aittaan nelinurkkainen pullo povessa, vanha, tuopinvetoinen "kanttiini" ruohonkarvaista lasia. Sitten oli muori koko aaton-aatto-illan häärinyt tuimana aitan avain vyöllään, kulkenut pirtissä sisään ja ulos joulua varustellen ja aina välillä sähähdellyt veljeksille, jotka torkahdellen istuivat rahilla ja heittelivät vetisiä katseita muorin vyötäreillä keikkuvaan avaimeen.
— Menkää tuosta järkenään maata, että jaksatte aamulla heinään! oli Eeron vaimo kehoittanut.
Mutta tuskin olivat miehet mielestään vielä päässeet nukahtamaan, kun jo vaari oli rytyyttänyt heidät ylös, Eeron vasemmanpuolisesta pirtinperäkammarista, Matin pirtistä uunin pankolta.
— Ei sitä minun nuorena ollessani ollut aikaa maata joulun edellä. Jopa kai! Mutta mitä nämä tämänaikuiset nuoret! Akkoja, vetelyksiä. Kun saadaan hiukankin miestä väkevämpää, niin sitten nukutaan nahitetaan kuin naatit. Ei viitsittäisi edes joulujuhlaksi elukoille heiniä tuoda. Ylös!
Eero ja Matti olivat sentään kauniilla puheella saaneet hiukan evästä mukaansa, sillä matka oli pitkä saloniitylle, eikähän sitä tiennyt, mikä kipeä tarve matkan varrella olisi voinut sattua.
Ja niin olivat he lähteneet, lammasnahkasiin ja tallukoihin puettuina, kintaissa ja puuhkalakissa, miehuullisesti, vahvasti varustettuina pimeään talviseen yöhön, ja varoittaneet vaaria, että sauna lämmitettäisiin jo puolisen ajaksi.