'Mutta minä otan', sanoi hän; ja otti hän vielä kolmannen, neljännen ja ehkä viidennenkin, yhä isompia, kunnes humaltui kokonaan.
Minua alkoi kyllästyttää tällainen leikkipeli ja päästäkseni siitä, lupasin välillä käydä katsomassa rysiäni.
Olin astunut kappaleen matkaa, niin jo huutaa karahutti ratsumestari, että 'nyt tarttui ja iso onkin'.
Käännyin katsomaan ja näin hänen kylellään kelkassa kiskovan ja riimovan siimaansa, minkä jaksoi, eikähän se vahva sahanyöri vanhan, humalaisen ja ponnettoman miehen voimilla katkennut edes, vaikka heti huomasin, että se oli mutkaantunut kelkan sepiin.
'Ah, peijakas, kuinka painaa', ähki hän. 'Tule auttamaan — — — onkohan se kala — — mutta jos se on kala, niin elä naura enää. Kyllä on lujassa — —. Minä kerran Riiassa nostin Ivanowin kanssa trossirattaille kolmenkymmenen kannun ankkuria, rykmentin eväsviinaa, mutta ei se painanut näin paljon — —. Sooh, nyt se meni', huusi hän ja kierähti kelkastaan jäälle, huomaamatta ollenkaan, että minä nauraen olin irroittanut siiman. 'Elä naura — — kyllä minä tiedän, että se oli kala — — mahdoton made, mutta pääsi irti, kun et heti tullut auttamaan. Jumalavit' se oli made.'
Sitten otti hän vierestään jäältä, huurtuneesta pullosta vielä yhden, ja oli hetken päästä kuin ruumis.
— Ja kuoli siihen? Ei ollut ihme, kun jäistä viinaa sisäänsä kaatoi, tokasi eräs seurasta.
— Ei hän siihen kuollut, vastasi isäntä, mutta sen hän teki, että minun täytyi työntää hänet kelkassa kotiin, jossa hän kyllä virkosi taas ja alkoi uhota torpan isännälle, että häneltä pääsi karkuun sellainen made, joka painoi enemmän kuin 'kahdenkymmenen kannun viina-ankkuri. Onko kenenkään onkeen koskaan sellaista tarttunut, hä? Minä olen ensimmäinen. Haa, sellainen kala. Ei ole Volgasta vielä koskaan sellaista sampia viety keisarin pöytään. Huomenna minä koetan uudestaan. Romtoti romtoti romtom — — —'
Minä lähdin kotiin, mutta illalla tuli sana, että rientäisin? ratsumestarin luo, sillä hän on kovin sairas. Minä menin. Hän huusi vuoteella, huitoi käsiään ja heitteli päätään. Lääkettä oli hänelle kyllä annettu oman tahtonsa mukaan kaikissa mahdollisissa muodoissa. Sitä oli keitetty maitoon, sitä sipuliin, sitä annettu paljaana, mutta ei ollut hän tullut ennalleen, eikä nukkunut. Ja vihdoin oli hän alkanut tuolla tavalla huutaa ja heittelehtiä.
Minusta tuntui heti siltä, että nyt se ratsumestari meni.