Matti ei ollut luonteeltaan riidan haluinen, vaikka olikin kuohahtanut. Hän ei puhunut mitään, oli vaan kahdenvaiheilla jäädäkö ollenkaan koko seuraan, vai lähteäkö heti pois. Mutta kun hän huomasi, että tytöt olivat sentään hyvänsuopia hänelle, arveli hän, että joutaahan tätä lystiä hetken katsella. Ja niin istahti hän uudestaan jakkaralle.
Pojilta oli vilkkaus kadonnut ja jonkun verran matala-äänisempinä supattivat tytötkin. Saunaan tuntui hiipineen joku määrä painostavaa alakuloisuutta. Mutta yksi oli joukossa, joka rupatti herkeämättä ja aina tavan takaa remahti leveään nauruun, siten säestäen omaa puhettaan. Se oli Maailman-Matleenaksi tai Viina-Matleenaksi kutsuttu suurisuinen nainen, joka ei ollut erittäin tervetullut juuri mihinkään seuraan, ei varsinkaan sinne, missä oli muita naisia, mutta joka siitä huolimatta ilmestyi jokaiseen mallassaunaan ja jokaiseen tanssipaikkaan. Hän oli vielä nuorekas ijältään, leveä ja rehevä, mutta oli kahden aviottoman lapsen äiti ja kuljetteli salaa pieniä viinapulloja hameittensa alla. Hänellä oli erinomainen halu liittää ihmisiä yhteen, tehdä aviopareja niin paljon kuin mahdollista, ja kaikkien nuorten rakkaussuhteet hän oli tuntevinaan. Nytkin hän taas alkoi luetella kuin kirjasta lukien, mikä tyttö saisi minkin pojan, ja teki valmiita pariskuntia kaikista saunassaolijoista.
— Mutta kuka saa Matin, kysäsi joku ilvehtien?
— Ette te kukaan huoli Matista, vaikka panisinkin kuuluutukseen, enkä tiedä hänelle sopivaa koko suuressa kylässä, mutta jos asia pannaan oikealle tolalle, niin meistähän tulee Matin kanssa paras pari ja minä otan hänet itse, sanoi hän nauraa remahuttaen ja hypähti kaikkien aavistamatta istumaan Matin polville.
Syntyi yleinen hämmästys ja hetkisen äänettömyys, ja jokainen ajatteli, että kuinkahan siinä käy, sillä ei oltu vielä sinä ilmoisna ikänä edes kuultu saati nähty, että kukaan olisi Matin polvella istunut. Tyttöjen katseissa vaihteli ylenkatse ja pilkan ilme, ehkäpä jossakussa silmäkulmassa välähti pieni viha ja kateuskin, sillä ihmissydämen salaisuudet ovat tutkimattomat.
Mutta Matti ei noussut ylös, ei työntänyt Matleenaa polviltaan, niinkuin yleiseen oli odotettu. Ei hän tarkemmin punninnut, kuka se oli, se oli joka tapauksessa nainen, ja se aivan kuin naulitsi hänet jakkaraan kiinni. Ja nyt rupesi taas puhe luistamaan ja kompasanojakin laskettiin aivan kuuluvasti, poikien parvesta erittäinkin. Tunnettiin kyllä Matin voima ja Matleenan myrkyllinen kieli, mutta tapaus oli niin ärsyttävä, ettei voitu suuta hillitä.
— Jopa löysi omansa, kuului joukosta.
— Kun ei vaan olisi Matleenan hameissa särkyvää, jos sattuu Matti kahmasemaan, kuului toisaalta.
— On siinä koko maailman Matleena.
— Ja sietääpä vaan Matti häntä polvellaan kuin sietääkin.