Ja sitten alettiin kesän vietto. Käveltiin talon ympäristössä, milloin joukolla remuten, milloin hartaina parittain, joskus aivan yksittäinkin. Loikoiltiin nurmilla, istuskeltiin kivillä ja kannoilla, jonkun kerran seisoskeltiin lammen rannalla ja koeteltiin miehissä pettää pikku kaloja onkeen, jossa oli mahdottoman pitkä merenruokoinen vapa ja suuri punaiseksi maalattu koho, Tiivelin pieneen lampipahaseen nähden niinkuin pollari Helsingin satamassa.
Pidettiin luonnon ylistämiseksi jollain mäentörmällä istuen toisinaan oikeita hartaushetkiä, joissa ei puuttunut huokauksia eikä yleviä tunteen purkauksia, ja jotka saattoivat kestää tuntikausia, niinkauan, kunnes palvelija talon päärakennuksen portailla kumautteli mykevää metallilevyä merkiksi siitä, että ruoka oli herrasväelle valmista. Mutta jos sattui pieni kevätkesäinen sateen ryöppäys tai ohimenevä ukkoskuuro pyyhkäsemään yli paikkakunnan, silloin juostiin hatut ja hameenhelmat kainalossa, takinkaulukset pystyssä kotiin, ja morkattiin Jumalaa, vaikka isäntä seisoi paitahihasillaan pellolla, katseli taivasta ja sanoi hyvillä mielin muulle väelle: Jumalan kiitos, että kerrankin sataa, kunhan nyt sataisi oikein runsaasti.
Joskus luettiin, milloin ääneen useamman kuullen, milloin yksinään hartaaseen nautintoon painuneena jotain kauniskantista kirjaa, jossa puhuttiin rakkaudesta, siitä rakkaudesta, jonka voimalla ja turvin tämä ihmissuku lisääntyy, kasvaa ja täyttää maata. Ja silloin huokaili se lihava rouva ja vanha herra yhtä syvästi kuin koko nuorukaisjoukkokin.
Sillointällöin, ohimennen, yritettiin antautua keskusteluun jonkun kanssa talonväestä tai työmiehistä, mutta siitä ei syntynyt koskaan mitään kunnollista kanssapuhetta.
— Hyvää huomenta, isäntä! On niin äärettömän ihana aamu tänään.
Väki oli murkinalta töihin menossa.
— Päiv — — niin, huomenta huomenta! Onhan se ihana, kunhan vähän sataisi.
— Hm — niin! Mihin töihin nyt menette?
— Sonnallahan tässä ollaan, mutta pelto ryöppyy niin vietävästi. Sataa pitäisi oikein tuntuakseen. Eivät jaksa tänä vuonna nuo kevät-touvotkaan — — —
— Vai niin, vai niin, hm — — —