— Ihan tällä hetkellä, että lyönnilleen kahdeltatoista olemme patsaassa käsiksi. Käykää vaan työkalut tallin ovelta.
Koko joukko astui ulos.
— Oli muuta mitä tahansa, mutta kyllä tämä on hauskaa, päätti joku eteiseen tultaissa, pahasti nikotellen.
Uusi vuosi alkoi, ja vanha täti huokaili hiljalleen tämän maailman syntiä ja pahuutta, sekä kömpi voihkien sulkemaan ovea, jonka miehet mennessään olivat jättäneet auki.
II
Kun Taneli, viisi puolihumalaista apumiestä jälessään, oli tullut tuvasta ulos, ei hän voinut olla hetkiseksi seisahtamatta portaille sillä aikaa kun miehet hakivat työkaluja tallin puolelta.
Hän levitti sieraimiaan ja hengähti syvään mielihyvästä.
Siinä oli portaitten vastapäätä noin viidenkolmatta sylen päässä, jonkun verran alempana naapurin rakennus, kyljittäin, takasivu Yläpellon pihaan päin, ja keskellä pitkää sivuseinää oli Alapellon Taavetin makuuhuoneen ikkuna, ainoa mitä koko rakennuksessa oli Yläpellon pihan puolella. Korkea, vanhanaikainen hirsiaita, ihan keskelle rajaa rakennettu, eroitti tonttimaat ja talojen tilukset toisistaan. Yläpellon puolella oli ainoastaan kalteva, kivikkoinen piha, joka kesät talvet oli lammasten ja sikain tennerryspaikkana, mutta Alapellon Taavetilla oli rakennuksensa ja aidan välillä kapea puutarhamaa, jossa vahvan heinänurmen ja leveitten karviaismarjapensasten keskellä kasvoi muutamia vanhoja, vahvasti haaraantuneita ja käyräoksaisia omenapuita. Kesällä lehden aikaan ei Alapellon rakennuksesta näkynytkään Yläpellon pihaan muuta kuin harmaan painokaton harja ja savupiiput, mutta nyt sieltä häämötti aidan yli ja huurteisten oksien lomasta pitkä seinä ja porstuanperäkamarin ikkuna.
Tanelin koura meni vaistomaisesti nyrkkiin hänen seistessään siinä portailla, eikä hän tuntenut kipua ollenkaan särkyneessä kämmenessään, ei muistanut edes, että se oli siteessä.
Hänen mieleensä kohosi taas tuhanteen kertaan ennenmietityt ajatukset. Hän oli usein seissyt pimeässä portaillaan tai pihamaalla, joskus hiipinyt hirsiaidan nojallekin, ja synkkänä tuijotellut Taavetin ikkunaan, tai vaanivana tähystellyt ikkunaverhon takana liikkuvia varjoja. Tällä kertaa oli ikkuna pimeä ja koko rakennus kuin kuollut.