— Viitsisikö nyt todella kukaan retuuttaa kyytireessä juhlayönä, en ainakaan minä sitä oikein ota uskoakseni, arveli Kustaa.
— Mene tiedä, maailmassa on monta mutkaa. Jospa olisi asetettu — — — Yhden on täällä matka yhtäälle, toisen toisaalle. Mutta kyllähän nähdään, onko aavistukseni oikea vai väärä. Patsas ylös ensin, käsirysyyn vaan, komensi isäntä, enemmän toisten mieliksi, kuin omaa mieltään seuraten. — Sylikaupalla vaan, ei tässä muita peliä tarvita, kun tyvi on auki.
Kolmessa miehin kietasivat he sylinsä patsaan ympäri ja tekivät vahvan nykäisyn ylöspäin. Patsas huojahti vähän ja heitti lumisen lakkinsa miesten niskaan, mutta ei kohonnut hituistakaan.
— Uh! huudahti Heikki ja alkoi kopeloida niskansa ja takin kauluksen väliä.
Kustaa helisteli hihojaan.
— Katsos pakanaa!
— Nousiko se yhtään? kysäsi isäntä.
— Ei tuumaakaan.
— Toinen tempaus vaan. Se on juutuksissa.
Temmattiin taas kolmen miehen sylivoimalla, mutta yhtä huonolla tuloksella, kuin äskenkin.