— Yhtaikaa — oo hii — ooh — hiih—————
Räts! Parsi putosi kolahtaen jäiseen maantiehen ja miehet pyllähtivät mikä minnekin, mikä selälleen, kuka suulleen, ja hetken aikaa oli kaikki aivan hiljaista. Mutta sitten alkoivat he yksi toisensa jälestä kömpiä ylös, niinkuin aaveet maasta. Kuka syleksi, kuka voihkaili, kuka kiroili hiljalleen, aivan kuin olisi hävennyt toisia. Yksi koetteli lonkkaansa, toinen olkaansa, yksi piteli polveaan, toinen haki lakkiaan ja kouraili paljasta päätänsä.
Viimeisenä nousi Taneli ja paineli molemmin kämmenin päälakeaan.
— Olipa se rysäys! Mutta nousi se pakana kuin nousikin. Rajusti nousi, kun tuli oikea voiman koetus. Eihän sellaista painoa kestä, ehei! Siinä makaa nyt pitkänään. Verstaat pois vaan! — Heh! Hah! Katsokaas miehet!
Nyt näkyi selvästi kuutamossa, että peltojen kohdalla lähestyi todellakin joku hevosella maantietä pitkin. Mutta kiirettä sillä ei näyttänyt olevan, sillä hevonen astuskeli aivan käymäjalkaa ja kalautteli vaan silloin tällöin kulkusta.
— Katsokaas, miehet! huusi Taneli vielä toistain kiihtyvän innokkaalla äänellä. — Hyvästi lyövät meiningit yhteen puolelta jos toiseltakin, mutta voitto on meidän ja oikeutemme ovat taatut. Saattaa tämä Tanelin pää kyllä saada kolauksia, mutta paikoiltaan sitä ei väännä kukaan, ei ainakaan naapurin Taavetti, sillä hän on tyhmä eikä osannut nytkään ottaa huomioon kaikkia seikkoja. — Pökkelö olalle, miehet, ja sitten pieni kunniamarssi!
Jos oli ollut ääntä ja mehakkaa tämän tärkeän touhun aikana, niin nyt siitä vasta möly syntyi. Yksi miehistä loilotti yhtä, toinen hoilasi toista, kaikki hurjassa sekamelskassa. Ja patsas rymäytettiin tyvi edellä kuoppaan Yläpellon aitan nurkalla, ja siihen se jäi kallellaan retkottamaan niinkuin humalainen mies.
Mutta Taneli riensi takaisin Alapellon portille, huitoi käsiään ja huusi:
— Herra hoi! Ajakaapa tänne ylempään taloon, täällä se nyt on kievari.
Hoi, hoi, ei siihen taloon enää, ei lemmossa siitä portista!
Hevonen poikkesi kuitenkin Alapellon portista sisään ja kääntyi tallin eteen, eikä Taneli kummakseen huomannut reessä ketään. — Oliko se tyhjä hevonen —?