Hän kiirehti jälestä.
Tallin edessä kömpi joku reestä ylös nahkasten alta, hieroi ja puhalteli kouriaan sekä alkoi päästää hevosta valjaista.
— Mitä vietävätä, sehän on Alapellon oma hevonen ja kyytipoika! Mistä sinä näin myöhällä —? kysäsi Taneli tiukasti.
— Vein kyytiä kirkolle, sopersi poika, leuka kylmän kontassa.
— Mitä kyytiä tähän aikaan?
— Oli joku kestivieras.
— Et tuonut ketään? Eikö käskenyt isäntäsi hommaamaan ketään kelmiä rekeesi?
— Ei käskenyt, vastasi poika hiukan arastellen.
Mutta Tanelin silmä oli huomannut jotain ja hän kohotti nahkasia reen perästä. Siellä makasi mykkärässään mies.
— Mikä tämä on, häh? Ihminenkö vai sika?