"Joo, kyllä meissä Vaasan veri kiehuu, mutta eikö sittekin olisi viisainta seurata Stenroosin neuvoa ja tyhjentää tämä laiva ensin Mikään ei meitä sitte voi estää menemästä Romulaan, ei pienet eikä suuret herrat eikä itse Stenroosikaan. Ei voi, sen minä sanon pojat!" esitti kantansa asiassa latvaheikkoolainen.
"Kuulitte mitä körttiläinen puhui. Hänessä on varmaankin tapahtunut uusi kääntyminen!" ivasi Lehmäjoen Piltto. "Ettekö tiedä, että latvaheikkoolainen viime lauantai-iltana putkasta päästyään vannoi kaikkien Ylistaron körttiläisten nimessä, että hän ei koskaan enää juopottele, eikä mene Ison Liisan yörauhaa rikkomaan", säesti vähäkyröläinen.
"Huolehdi omista asioistasi ja jätä minun asiani tonkimatta", ärjäsi latvaheikkoolainen närkästyneenä ja lisäksi letkautti: "Ei minun akkani tarvitse fyrrykaupalla kulkea Laihialla niinkuin kyröläisten akat tekevät."
"Sano vähäkyröläinen, ettei nuo muunpaikkaset luule, että
Isossakyrössäkin on fyrrytehdas", oikaisi isokyröläinen.
"No, ei ole suurta eroa fyrrytehtaan ja luutatehtaan välillä. Luutataakka selässä niitä näkee Isohkyrönkin Amerikan leskiä tallustelevan pitkin Ylistaron kylien kujia", sutkasi Teemu voitonriemuisena.
"Mitä tässä turhaa kiistellään ja aikaa kulutetaan, mennään kapakkaan tai tyhjennetään laiva!" ärähteli laihialainen.
"Samaa sanon minä, joka mies Romulaan!" hihkasi raumalainen.
Miesjono ohjasi askeleensa kohti Romulan kapakkaa korviansa lotkauttamatta Stenroosin uhkauksille ja pelottelulle. Kapakkaan painui joka mies.
Stenroos jäätyään yksin laivalle, sääli miehiään heidän onnettoman juomapaheensa tähden. "He ovat kaikin puolin miesten parhaita työssä", puheli hän itsekseen vähän lauhduttuaan vihasta, "mutta heikkoja taistelemaan paheita vastaan. Mikä meidät nyt perii kun työ taas keskeytettiin! Miehet mellastavat kapakassa kiireimmän työn aikana! Ovat nämä kauniita poikia, nämät minun suomalaiseni! Millähän keinolla nyt voin puolustaa heitä jouduttuani tilille tästä kolttosesta, minkä taas tekivät? Olen niin usein käyttänyt valttinani suomalaisen työkuntoa, jonka herrat itsekin tietävät. Mutta voiko sitä aina käyttää? Ei ainakaan silloin, kuin työ jätetään keskeneräiseksi ja mennään mässäämään. Mitenkähän tästä vaan selvitään." Tällaiset mietteet ja kysymykset liikkui Stenroosin ajatuksissa kävellessään kiihkeästi laivan kannella yksin jäätyään, miestensä melutessa Romulassa.
Romula oli Suomen ruotsalainen ja tunnettiin hänet samalla nimellä kuin kapakkansakin, jonka ylistarolainen körttiläinen oli ristinyt erään kerran kohmelon jälkeen parannusta tehdessään. Kapakoitsija osasi riittävästi suomeakin tullakseen toimeen suomalaisten kuntiensa kanssa. Vaimonsa oli myös Suomen ruotsalainen, eikä osannut suomea enempää kuin miehensäkään, paitsi että hän oli etevämpi ruokottomien sanojen käyttämisessä rivojen ja juopuneitten tokkamiesten kanssa. Niinpä usein kuului naurun hörötystä kapakasta, kun Romulan emäntä pani parastansa laulamalla murheellisesti suomalaisia renkutuslauluja höystellen niitä runsaasti rivoilla sanoilla. Silloin yksi ja toinen suomalaisista kilvan "pani pystyyn koko rauntin." Sellaiset päivät olivat rahallisia päiviä Romulan kapakassa.