"Mutta — mutta, mitä Mikkonen ajattelisi, jos tulisin teille, kun kerran en ole hänen kanssaan ensinkään tuttu?" kysyi latvaheikkoolainen hämillään.
"Mikkonen! En minä hänen kanssaan enää yhdessä ole. Eikä hän edes ollut minun oikea miehenikään, joten ei hänellä ole mitään oikeutta minuun nähden. Minä olen vuokrannut Romusen yliseltä itselleni nätin huoneen, ja sinne minä voin viedä kenen haluan", selitti Mikkoska hymyillen imelästi.
"Minulla olisi myös tilaisuus ottaa vaimostani ero kun hänen luonansa on alkanut vistaamaan ne laukkuryssät, eikä niihin ole siinä suhteessa ensinkään luottamista. Näkipä sen, miten ne syöttivät itseensä sen kuuluisan Flaamingin Mandankin. Olivat antaneet vain yhden Viipuri-prenikan. Muuta ei tarvittu. Kun Manda oli prenikan syönyt, niin silloin oli hän myöskin ryssän oma, ja vielä niin ruman ryssän", kertoi latvaheikkoolainen.
"Minä tiedän sen, että ei laukkuryssiin ole luottamista", vakuutti
Mikkoska.
"Minä mietin asiaa. Mutta nyt menen illalliselle. Tulen sitten myöhemmin Mikkoskan vieraaksi. Eikö niin?" ehdotti latvaheikkoolainen.
"Aivan niin. Hyvästi nyt siihen saakka!" myönteli Mikkoska ja pudisti latvaheikkoolaisen kättä vieläkin lempeämmin.
* * * * *
Varhain seuraavana aamuna heräsi latvaheikkoolainen Romusen kapakan sivuhuoneesta päätä ankarasti porottaen. Hän ei muistanut edellisen illan tapahtumista muuta kuin sen, että Mikkoska oli antanut hänelle korvapuustin suutelon asemasta, ja tämä häntä harmitti.
"No, tuleppas nyt heikkoolainen ottamaan aamuryyppy! Taitaa pääsi olla kovin kipeä"' kehoitti Romulainen, samassa iskien silmää Annallensa.
"Kipeä on kovin. — Kaada heti toinenkin, niin pikemmin paranee! Vaikka en minä tänään työhön mene, tuskin ensinkään tällä viikolla. Mutta kuinka se oikein on, enkö minä hakenut Castle Cartista illalla tänne tavaroitani?" tiedusteli latvaheikkoolainen.