"Nähkääs tuota, tuota — kun se kuollut siellä kummittelee!" sai Romunen vihdoin sanotuksi.
"Minä jo illalla varoitin, että älkää tehkö kuolleesta pilaa", muistutti kyröläinen.
"Ehkä se oli sama enkeli, jonka Mikkoska on nähnyt", lausui raumalainen.
"Miten se kummitteli?" kysyi Piltti.
"Se nähkääs tuli meidän makuuhuoneeseen valkoinen lakana päässä ja sillä oli se konjakkipullo kädessä, jonka minä panin sen viereen. Se oli kauhea näky. Hädin tuskin pääsimme ulos ovesta!" vastasi Romulainen.
"Puhuiko se mitään?" tiedusti Mäki-Töyli.
"Se sanoi", selitti Romulainen, "tuolla lattialla on niin kylmä, antakaa minun tulla sinne sänkyyn", ja vieläkin hätääntyneenä jatkoi: "Se tuli sänkyämme kohti, mutta silloin me syöksyimme ulos, enkä minä tiedä kuinka tulimme tänne."
"No, olipa nyt miten tahansa, niin nostakaa tuo Anna kumminkin tuonne sänkyyn ja tarkastakaa ettei hänkin, vain jo ole kuollut", kehoitti Iiska.
Anna kumminkin virkosi, kun hänen suuhunsa kaadettiin lasillinen piiriä.
"Tämä on nyt vähän kummallista tämä juttu, mutta minä luulen, että se kuollut siellä kapakan takahuoneessa yöllä virkosi, ja tämä miesparka tunsi vilua, niin hän läksi ylös makuuhuoneeseen", arveli Mäki-Töyli.