"Romusen ja hänen vaimonsa Annan nimeen, älä tule tästä ovesta sisään", haastoi Iiska ja teki uunin musteella suuren ristin keskelle ovea.
Tämä ei auttanut mitään. Kuolleeksi luultu syöksyi ovesta sisälle kuin ammuttu.
"Jos Romusen Annaa etsit, niin hän on tuolla sängyn alla piilossa", riensi Iiska, jolla vielä oli vähän rohkeutta, selittämään.
"Ja, juuri häntä minä etsin, ja jos löydän, niin vien hänet mukanani sinne minne kaikkien kapakan pitäjäin pitää mennä", vastasi aave rämisevällä äänellä.
"Eikö hän kumminkin saisi armoa, jos hän yhtyisi meidän raittiusseuraan?" kysyi raumalainen, huomattuaan, että ilmajokelainen ei olekaan kuollut, kuten luultiin.
"Ei mitään armoa sellaiselle syntiselle! Häntä varten on jo tuli kattilan alla ja tuomio odottaa Romulaista itseäkin", uhkasi kuolleista herännyt kapakoitsijaa ja hänen vaimoansa.
Romulainen huomasi asian oikean laidan ja kumartui sängyn viereen selittääkseen Annalle, että haamu onkin ilmielävä ilmajokelainen, joka on vironnut tainnoksista, mutta Anna ei ottanut kuullakseen tätä selitystä, vaan hoki kauhuissaan: "Herra auta!"
Pyynnöistä ja houkutteluista huolimatta ei häntä saatu tulemaan pois sängyn alta, vaan täytyi hänet väkivalloin raastaa. Kun hänet vihdoin saatiin sieltä pois, niin huomattiin, että hänen järkensä oli sekaisin. Lääkäri, joka haettiin paikalle, selitti, että hän on pelästynyt ja siinä menettänyt järkensä.
"Antakaa hänelle olutta, niin kyllä hän järkiinsä saadaan!" kehoitti
Iiska.
"Taikka Aarakki punssia!" lisäsi raumalainen.